Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakan kiri ei riittänyt

Hakan kolmen ottelun mittainen tappioton putki katkesi Kouvolan Saviniemessä, kun MYPA piti pisteet Kymenlaaksossa 2-1 (2-0) –voitolla.

MYPA meni ottelussa johtoon 16. minuutin kohdalla. Ville Oksanen eteni laidalla ja keskitti maalin eteen. Hakan puolustus ei saanut Maxim Votinovia kuriin ja Votinov vei isännät johtoon.

Hakaa koeteltiin seuraavan kerran 32. minuutilla, kun MYPA teki toisen maalinsa. Antti Okkonen ja Tuomas Aho tekivät esityön eikä Oksanen erehtynyt paikastaan.

Ensimmäisellä puoliajalla Hakan paras maalipaikka siunaantui Mikko Innaselle. Innasen yritys tyrehtyi laukaukseen päin maalivahti Antti Kuismalaa.

Toisella puoliajalla Innanen ei enää erehtynyt. Jani Kauppila siirsi sivuun ja Innanen tykitti 81. minuutilla yläriman kautta kavennuksen.

Haka haki loppuhetkillä hanakasti tasoitusta, mutta MYPA:n puolustus kesti. Xhevdet Gela pääsi lähimmäksi osumaa, mutta Kuismala poimi Gelan rangaistusalueen rajalta alakulmaan suuntautuneen laukauksen.

Hakan seuraava ottelu on puolentoista viikon päästä lauantaina Tehtaan kentällä. Vastaan asettuu tuolloin kaksi pinnaa koskilaisten edellä oleva Vaasan Palloseura.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Regi Nooitmeer, Toni Kuivasto, Timi Lahti, Jarno Mattila, Jani Kauppila, Ben Traore (41. Kalle Multanen), Benito Yllaconza (62. Xhevdet Gela), Mikko Innanen, Quincy Osei (var.) (73. Mohamed Koroma (var.)), Toni Lehtinen (var.).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT