Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Inter löi Hakan 3-1

Hakan haaveet ottaa kärkijoukkue HJK:ta kiinni murenivat vaisuun kotiotteluun Interiä vastaan. Turkulaiset pääsivät kotimatkalle 3-1 –voiton saattelemina.

Tehtaan kentällä nähtiin varsinaiset avoimet ovet, sillä maalipaikkoja oli tukku molemmilla. Hakan kannalta ensimmäisen puoliajan parhaat osuivat vartin ympärille, sillä kolmen minuutin aikana Mikko Innasella oli kaksi hyvää tekopaikkaa ja Jarno Mattilalla yksi.
Toisessa päässä Janne Korhonen esitti pari hyvää torjuntaa ja etenkin Severi Paajasen läpiajon estäminen oli mainio suoritus.

Tauolla Haka joutui vaihtamaan kantapäävammasta kärsivän Regi Nooitmeerin pois ja puolustuslinja hajosi. Arviointivirheen seurauksena Kennedy Nwanganga pääsi 48. minuutilla läpi ja viimeisteli ottelun avausmaalin.

Nwanganga tuplasi Interin johdon yksilösuorituksen päätteeksi 67. minuutilla, kun hän niputti Haka-pakkeja ja laukoi pallon vastustamattomasti koskilaisten verkkoon.

Haka sai toivonkipinän kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. Kulmapotkun jälkitilanteesta Antti Hynynen jatkoi pallon maalille ja Niko Ikävalko iski kauden avausosumansa.

Pitkään Haka ei saanut kavennuksesta nauttia, sillä Henri Lehtonen tappoi pelin viisi minuuttia myöhemmin. Inter-kippari iski pallon maaliin Mika Ojalan syötöstä.

Hakan osalta liigapelit jatkuvat sunnuntaina, kun kolme pinnaa edellä oleva Inter isännöi koskilaisia Espoon Tapiolassa.

09ikavalkoHakan kokoonpano: Janne Korhonen, Josef Chavez, Regi Nooitmeer (46. Markus Joenmäki), Toni Kuivasto, Jaakko Juuti, Quincy Osei, Antti Hynynen, Benito Yllaconza (62. Niko Ikävalko), Jarno Mattila (62. Xhevdet Gela (var.), Mikko Innanen, Ik Kyoung Nam.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT