Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka hakee revanssia JJK:sta

Hakalla on lauantaina edessään yksi kauden tärkeimmistä otteluistaan, kun JJK saapuu Tehtaan kentälle. Kyseessä on Suomen cupin 7. kierroksen ottelu, jonka voittaja selviää jo kahdeksan parhaan joukkoon.

Hakan vastustajaksi asettuu JJK, jolle koskilaiset hävisivät muutama viikko sitten värikkäiden vaiheiden jälkeen 4-2. Päävalmentaja Olli Huttusen mukaan tuo peli on hakalaisilla hyvin muistissa ja nyt lähdetään hakemaan revanssia.

– Meidän oma pelimme täytyy pysyä koossa täydet 90 minuuttia. Viimeksi haimme tappioasemassa riskillä lisämaalia, jolloin JJK pääsi käyttämään vahvinta asettaan, eli vastahyökkäystä. JJK:n kaksi ensimmäistä maalia tulivat meidän henkilökohtaisista virheistä, joten nekin on saatava minimoitua, Huttunen toteaa.

Huttusen mukaan cupin otteluissa on aina oma erityinen latauksensa.

– Taktiikan sanelee tietysti käytettävissä oleva joukkue. Muuten cupissa täytyy pitää mielessä muutama pointti, kuten maltti ja riskittömyys. Kun peli on kerrasta poikki, niin alun pienet virheet saattavat ratkaista tuloksen, hän painottaa.

Hakan joukkueessa on pitkäaikaispotilaiden Kalle Parviaisen, Petri Viljasen ja Diego Corpache ohella muutama kysymysmerkki. JJK:lta ovat varmuudella sivussa pelikieltoaan kärsivät Mika Lahtinen ja Christian Sund.

Uusia vahvistuksia ei näillä näkymin valkopaitojen riveissä nähdä, vaikka keskiviikon testipelissä tukku uusia kasvoja kentällä nähtiinkin.

– Harjoituspeli ei sinänsä koskenut edustusjoukkuetta. Lähinnä katsastimme jatkoa ajatellen useampaa pelaajaa. Lisäksi näimme myös junioreiden ja Koskenpoikien pelaajien suorituksia, Huttunen mainitsee

Huttusen mukaan koepelaajat eivät täysin vakuuttaneet.

– Siellä on kuitenkin pari mielenkiintoista pelaajaa, Huttunen päättää.

Hakan ja JJK:n välinen cup-ottelu pelataan Tehtaan kentällä lauantaina 29.8. kello 17.00.
hakajjk20090802c

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT