Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka valmis haastamaan Espanyolin

Tehtaan kentällä nähdään tiistaina kansainvälistä väriä, kun barcelonalaisseura Espanyolin nuoret lupaukset kohtaavat Hakan. Valkeakoskelaisten miehistö koostuu tässä kamppailussa pitkälti tulevaisuuden nimistä

– Joukkueemme koostuu edustuksen, Koskenpoikien ja A-junioreiden pelaajista. Edustuksesta mukana on pelaajia, jotka tarvitsevat peliaikaa. Muuten joukkuetta täydennetään sitten Koskenpojilla ja junnuilla, Hakan päävalmentaja Olli Huttunen kertoo.

Vetovastuussa tässä pelissä ovat kakkosluotsi Asko Jussila ja Koskenpoikien valmentaja Sami Ristilä.

– Nyt haetaan peliaikaa sitä tarvitseville. Lisäksi katsastamme muutaman pelaajan, kuinka he pärjäävät tällaisessa pelissä. Pelaaminen taitavaa joukkuetta vastaan on hyvä mittari meidän pelaajille, Huttunen huomauttaa.

Huttusen mukaan eri maiden nuorten maajoukkuepelaajia vilisevää joukkuetta ei auta liikaa kunnioittaa.

– Tarkoitus on kuitenkin keskittyä omaan pelaamiseen, eikä tuijottaa niin tarkkaan vastustajaa, Huttunen jatkaa.

Espanyol aloitti Suomen leirinsä pelaamalla 1-1 –tasapelin Lohjan Palloa vastaan. Espanjalaiset säästelivät tähtipelaajiaan tuossa kamppailussa, mutta Tehtaan kentälle Espanyolin on määrä juoksuttaa ykkösnyrkkinsä.

Hakan ja Espanyolin välinen kamppailu alkaa kello 18.30. Lippujen (10/5 euroa) ennakkomyynti on käynnissä HakaShopissa ja Lippupalvelussa, mutta lippuja tulee myyntiin myös porteille. Kausikortit eivät ole voimassa.espanyol_logo

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT