Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka pyrkii taas voittojen tielle

Vaikka Haka ei ole neljästä edellispelistään saalistanut kuin yhden pisteen, niin valkopaidat lähtevät luottavaisin mielin perjantain Pirkanmaan derbyyn Tampere Unitedia vastaan. Vieraskentällä Haka on kärsinyt kuluvalla kaudella vain yhden tappion, eivätkä Olli Huttusen suojatit ole jääneet reissuillaan kuin kerran ilman tehtyä maalia.

– Ei joukkueessa mitään tappiomielialaa ole, vaikka viime peleissä pisteitä ei ole haluttuun tahtiin tullut. Päinvastoin, harjoituksissa on ollut hyvin positiivinen ilmapiiri, Huttunen huomauttaa.

Samalla Huttunen muistuttaa, että parannettavaa pelaamisessa tällä hetkellä on.

– Lähtökohta on se, että puolustuspeli on saatava paremmaksi. Henkilökohtaisia virheitä on pystyttävä karsimaan ja tasapaino pelaamiseen on taas löydyttävä, Huttunen painottaa.

Sekä Hakalle että Tampere Unitedille tällä pelillä on iso merkitys mitalitaistelua ajatellen. Ennen perjantaita Huttusen suojatit ovat kolme pistettä Ari Hjelmin miehistön edellä.

– TamU:lle alkukausi oli vaikea, mutta viime kierroksilta he ovat napsineet hyvin pisteitä. Heillä oli keväällä hurjasti loukkaantumisia, mutta vähitellen sairastupa on tyhjenemään päin, Huttunen muistuttaa.

Huttunen ei vielä lähde arvioimaan oman joukkueen kokoonpanoa.

– Pientä flunssaa on joukkueessa ollut, joten se sanelee hieman pelaajavalintoja, Huttunen toteaa.

TamU:n ja Hakan välinen ottelu alkaa poikkeuksellisesti vasta kello 19. Tehtaan kentällä Haka esiintyy seuraavan kerran tiistaina, kun espanjalaisseura Espanyol B haastaa koskilaiset harjoitusottelussa.

oka_aurinko

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT