Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka-henki korkealla

FC Haka aloitti osakeannin 28.5. Päätöksestä on keskusteltu paljon niin julkisuudessa kuin kahvipöydissäkin.

-Tavoitteemme on kerätä kasaan rahat kriittisten verovelkojen hoitamiseen verottajan kanssa sovitun aikataulun mukaisesti, seuran puheenjohtaja Marko Laaksonen kertoo.

Keskiviikkoon 10.6. mennessä merkintöjä oli tehnyt jo 77 henkilöä ja osakeanti oli tuottanut yli 10 400 euroa.

– Olemme saaneet uusiakin osakkaita ja monet aiemmissa osakeanneissa passiivisina pysyneet osakkaat ovat tulleet mukaan. Olen hämmentynyt saamastamme tuesta ja positiivisesta kannustuksesta sekä antiin että tilanteeseemme liittyen. Haka-henki on todella korkealla, hehkuttaa Laaksonen.

Osakkaita on tiedotettu tilanteesta ja käynnistetystä Portaat huipulle -ohjelmasta mm. infotilaisuudessa 4.6. ja osakaskirjeellä. Nyt koko henkilöstö aloittaa soittokierroksen, jossa yli viittä sataa osakasta tavoitellaan puhelimitse tilannetietojen päivittämiseksi. Myös joukkue on tehnyt päätöksen osallistua osakkaille soittamiseen.

– Tämä on täysin ainutlaatuista. Olen todella kiitollinen pelaajille siitä, että he ovat päättäneet laittaa itsensä likoon myös kentän ulkopuolella. Arvostan heidän sitoutumistaan seuraan todella korkealle. Tällaista yhteisen tekemisen meininkiä en ole kokenut, kertoo Laaksonen.

Seura tiedottaa osakeannin etenemisestä lisää ensi viikolla. Seuraava kotiottelu pelataan Tehtiksellä keskiviikkona 17.6., jolloin vastassa on Vaasan IFK. Joukkue ja taustajoukot toivottavat kaikki hakalaiset sankoin joukoin katsomoon auttamaan sarjanousijan kaatamisessa. Osakeantiin voi osallistua oheisen merkintäsitoumuslomakkeen ohjeiden mukaan 18.6. saakka.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT