Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Mikkelin Palloilijat pitkästä aikaa Tehtiksellä torstaina

Ykkönen jatkuu Hakan osalta toisella peräkkäisellä kotiottelulla, kun Hakassakin pelaajana esiintynyt Ilkka Mäkelä johdattaa Mikkelin Palloilijat torstaina Tehtikselle.

Joukkueiden edellistä kohtaamista virallisessa ottelussa joudutaan kaivelemaan aina vuodelta 1996, jolloin Veikkausliigakauden päätöskierroksella Haka oli parempi maalein 5-2. Tuosta pelistä ei kuitenkaan kannata tähän otteluun vedellä suuntaviivoja, vaan Hakan päävalmentaja Kari Martonen löytää ne huomattavasti lähempää historiasta.

– Aika samanlainen joukkue sieltä on tulossa vastaan kuin mitä EIF oli taannoin Tehtiksellä. MP kääntää peliä nopeasti ja lähtee mielellään nopeisiin vastahyökkäyksiin. Meidän pitää olla tarkkana, että kenttätasapaino säilyy koko kentän matkalla niin, ettei MP pääse rakentamaan vaarallisia maalipaikkoja hyökkäyksistään, Martonen puntaroi.

Hakan kausi on lähtenyt pienten käynnistymisvaikeuksien jälkeen hyvään vauhtiin ja nyt takana on jo neljän tappiottoman ottelun putki. Viimeksi sunnuntaina AC Oulu kaatui Tehtaan kentällä Kalle Multasen maalilla lukemin 1-0. Kun edellisessä ottelussa Porissa päädyttiin FC Jazzin kanssa maalittomaan tasapeliin, ei Haka-vahti Saku Pesosen ole tarvinnut kaivella palloa maaliverkoista EIF-ottelun jälkeen lainkaan. Siinä on hyvä lähtökohta myös torstain otteluun.

– Nollapelistä on hyvä lähteä liikkeelle. Meidän pitää puolustaa tiiviisti, tiukasti ja yhtenäisesti, mutta huolehtia myös samalla siitä, että omat hyökkäykset päättyvät useammin maalipaikkaan. Pitää pystyä tunnistamaan hetket, jolloin lähdetään nopeasti ylös ja vastaavasti tilanteet, joissa pidempi hyökkäys palvelee meitä paremmin, Martonen pohtii.

MP:n kausi alkoi vahvasti, mutta nyt joukkue on kolmen ottelun voitottomassa putkessa. Edellisessä ottelussa PK-35 Vantaa oli mikkeliläisiä parempi maalein 2-0. Sarjasijoitus MP:llä on tällä hetkellä seitsemän pisteen myötä seitsemäs, kun torstain isäntäjoukkue Haka on yhdeksän pisteen saaliillaan sarjassa neljäntenä.

Haka-luotsi Martonen lähtee luottavaisena torstain koitokseen ja on eritoten mielissään kotiottelusta.

– Hieno juttu, että päästään jatkamaan kotivoiton jälkeen kotikentällä. Hyvällä ja positiivisella mielellä odotetaan torstain ottelua, Martonen päättää.

Hakan ja MP:n välinen Ykkösen seitsemännen kierroksen ottelu alkaa Tehtiksellä torstaina 4.6. kello 18.30. Matsietkot pelataan Stellassa 16.30 alkaen ja jälkipelit Paviljongilla välittömästi ottelun päätyttyä. Tervetuloa kannustamaan Haka voittoon!

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT