Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Sunnuntaina haasteena AC Oulu

Hakan ottelut Ykkösessä jatkuvat sunnuntaina 31.5. kello 18.30, kun Tehtaan kentällä vastaan juoksee AC Oulu.
Oululaiset kuuluivat kauden alla suurimpiin nousijasuosikkeihin, mutta aivan odotetulla tavalla joukkueen peli ei ole kulkenut. Viidestä pelaamastaan ottelusta AC Oulu on saalistanut vasta viisi pistettä.

– Kiva kohdata tässä vaiheessa AC Oulu, joka on pelaava joukkue. He pelaavat keskikentän timantilla, joka meidän pitää pystyä murtamaan, Hakan päävalmentaja Kari Martonen pohtii.

Hakalla pinnoja on koossa yksi enemmän kuin Oululla. Tappioita on tullut vasta yksi, mutta kolme tasapeliä rasittavat valkopaitojen saldoa.

– Iso juttu pelata taas kotikentällä. Viimeksikin ilme oli ihan hyvä, mutta ikinä ei saisi neljää maalia päästää, Martonen viittaa 4-4 -tasapeliin EIF:ia vastaan.

– Porissa (0-0 Jazzia vastaan) otimme sitten ison askeleen eteenpäin puolustuspelaamisessa. Nyt pitää vain pistää paikoista pallot maaliin, Martonen muistuttaa.

Haka saa otteluun mukaan neljä maalia tällä kaudella iskeneen Joni Mäkelä, joka kärsi viime kierroksella korttitilin täyttymisestä johtunutta pelikieltoa. Erkka Helminen sen sijaan on nilkkavaivaisena sivussa.

– Jonin paluu on iso asia hyökkäyssuuntaan. Toivottavasti tahti jatkuu edellisen pelin malliin, Martonen toteaa.

Viime kaudella Haka ei onnistunut voittamaan AC Oulua kertaakaan. Kahdesti joukkueet pelasivat maalittoman tasapelin ja kertaalleen AC Oulu haki pisteet Tehtaan kentältä lukemin 4-2.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT