Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalle kevään avaustappio

Haka kärsi lauantaina kevään ensimmäisen tappionsa, kun parin viikon päästä alkavaan Veikkausliigakauteen virittäytyvä VPS voitti Tehtaan kentällä pelatun harjoitusottelun 1-0 (0-0).

Voitolla Olli Huttusen ryhmä sai Hakasta revanssin, sillä koskilaiset olivat tammikuun lopulla Vaasassa parempia lukemin 3-1.

VPS oli ensimmäisellä puoliajalla niukasti niskan päällä ja etenkin ex-Haka Jordan Seabrook oli jatkuvasti kotijoukkueen puolustajien kiusana. Parista paikasta huolimatta maaleja ei vielä avauspuolikkaan aikana nähty.

Toisen puoliajan 12. minuutilla VPS:n yritys tuotti tulosta. Hiljattain VPS:n kanssa sopimuksen tehnyt Veikkausliigan kaksinkertainen maalikuningas Juho Mäkelä näytti maalivainunsa olevan tallella ja ujutti pallon ohi Haka-vahti Saku Pesosen. Hetkeä aiemmin Hakan testipelaaja Tuomas Lähdesmäki oli upottaa komean pommin 30 metristä, mutta VPS:n Henri Sillanpää venytti vedon kulmapotkuksi.

Vaihtojen myötä Haka sai hieman paremmin otetta kenttätapahtumista, mutta todella pahoja paikkoja ei VPS-puolustus joutunut selvittämään.

Hakan ottelut jatkuvat Tehtaan kentällä kiirastorstaina 2.4 kello 17. Tuolloin edessä on Suomen Cupin 5. kierroksen ottelu FC Honkaa vastaan.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Sami Sanevuori (64. Jarno Mattila), Aki Sihvonen (64. Juho Pirttijoki), Aapo Mäenpää, Mikko-Petteri Latosaari, Joni Mäkelä, Kalle Multanen (64. Kasperi Liikonen), Tuomas Lähdesmäki, Cheyne Fowler, Niilo Mäenpää, AJ Gray (80. Jesse Oksanen).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT