Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Martonen tyytyväinen esitykseen

Haka peittosi vahvan esityksen jälkeen Ilveksen perjantaina 3-2 Tehtaan kentällä. Hakan päävalmentaja Kari Martonen oli valkopaitojen pelaamisesta mielissään.

Haka avasi ottelunsa Tehtiksellä vakuuttavalla voitolla ja Martosen mukaan harjoitellut asiat näkyivät myös tositilanteessa.

– Olen kyllä tyytyväinen peliesitykseen ja tietenkin hyvä esitys tuo mukanaan myös hyvän tuloksen. On kiva aloittaa voitollisesti uudistetulla Tehtiksellä. Vielä, kun Ilves kaatui, niin se on tietenkin vielä hienompaa. Niitä asioita mitä olemme harjoitelleet, niin uskalsimme ja pystyimme toteuttamaan myös pelissä molempiin suuntiin, ”Martsi” mietti pelin jälkeen.

Tauolle lähtiessä Ilves vielä johti peliä 2-1, mutta Haka otti opikseen ja tuli toisella puoliajalla rinnalle ja ohi.

– Ilves pääsi tekemään turhan helposti ne kaksi maalia, mutta se on futista. Mielestäni opimme ensimmäiseltä puoliajalta ja pystyimme pelaamaan toisella puoliajalla puolustussuuntaan tiiviimmän pelin, Martonen kertasi ottelun antia.

Ottelu pysyi lähes kauttaaltaan valkopaitojen kontrollissa eikä Ilves päässyt oikeastaan missään vaiheessa organisoidusti ahdistelemaan Hakan maalia.

– Se oli tietenkin iso juttu. Sitä on käyty paljon treeneissä läpi ja puhuttu, että tasapaino säilyy koko ajan koko joukkueessa. Mielestäni sitä näkyi tänään kentällä.

Hakalla oli testissä pari viikkoa joukkueen kanssa harjoitellut hyökkäävä keskikenttäpelaaja Andrew ”AJ” Gray junior. Jamaikalaiset sukujuuret omaava kanadalainen pelasi viime kaudella Kakkosessa OPS:n riveissä.

– Ihan positiivinen peli ja ihan positiivinen persoona kaiken kaikkiaan mitä on ollut harjoituksissa. Katsotaan nyt sitten miten tässä on mahdollisuudet edetä.

Martosen mukaan joukkueeseen haetaan vielä paria vahvistusta.

– Koetamme vielä paria pelaajaa hakea, mutta löytyykö sitten sellaisia pelaajia jotka tuovat lisäarvoa meille, niin aika näyttää sitten.

Haka on seuraavan kerran tulessa 28.3., kun VPS saapuu Tehtaan kentälle vierailulle. Kalentereihin kannattaa myös merkata 2.4., jolloin Haka pelaa Respect Suomen Cupin 5. kierroksen ottelun Juho Rantalan valmentamaa FC Honkaa vastaan. Molempiin otteluihin on vapaa pääsy Hakan kausikortilla, joten kannattaa hakea oma ennen tulevia huippupelejä.

(Kuva: Henry Rantaniemi)

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT