Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalle Pirkanmaan herruus

Haka korkkasi uudistuneen Tehtaan kentän komeasti kaatamalla paikallisvastustaja Ilveksen 3-2 (1-2). Hakan ykkösnimenä hääri jälleen Kalle Multanen, joka iski kaksi maalia ja syötti yhden.

Ottelun alku oli tasaista, mutta Hakalla oli pallollinen ote pelistä. Ensimmäinen puolittainen tilanne tuli kahdeksannella minuutilla, kun hyvän ensiesiintymisensä kotiyleisön edessä tehnyt Kasperi Liikonen punnersi itsensä vetopaikkaan, mutta Ilves-puolustus peitti vedon kulmaksi. Kymmenen minuuttia myöhemmin Multanen pääsi nokikkain Ilves-vahti Mika Hilanderin kanssa Mikko Innasen loistavan syötön jälkeen. Yleensä Multanen viimeistelee näistä paikoista varmasti, mutta tällä kertaa Hilander sai itsensä pallon tielle. Neljä minuuttia edellisestä ja Hilander joutui kuitenkin kaivamaan palloa verkosta, kun Joni Mäkelän nappikeskitys löysi Multasen ja tämä puski pallon varmasti takakulmaan.

Haka ei ehtinyt nauttia johdostaan, kun jo heti seuraavasta hyökkäyksestä Ilves tasoitti. Mika Lahtinen sai pitkän syötön haltuunsa Hakan toppareiden välistä ja nosti pallon yli Ville Kauppisen. Viisi minuuttia myöhemmin Ilves siirtyi hieman onnekkaasti johtoon. Ensin Cheyne Fowler peitti Antti Ojanperän kudin, mutta irtopallo laskeutui Tomi Petrescun jalkoihin, joka pääsi laukomaan. Kauppinen torjui jalallaan Petrescun laukauksen, mutta paluupallon puski tyhjään maaliin Lahtinen.

Haka oli vielä ensimmäisellä puoliajalla lähellä tasoitusta. Ensin reilun puolen tunnin kohdalla vapaapotkun jälkitilanteesta Fowler pommitti sellaisen tykin ylärimaan, että parru vapisee vielä pitkälle kesään. Testipelaaja AJ Grayn nosto takakulmaan meni hieman yli ja viimeisellä minuutilla Innasen erinomainen poikkikentän keskitys löysi Mäkelän maalin edestä, mutta hänen ohjauksensa päätyi suoraan Hilanderin syliin.

Toinen puoliaika sujui edelleen valkopaitojen hallinnassa ja innokkaimmat ehtivät juhlia tasoitusmaalia viiden minuutin jälkeen, kun Mäkelä riisti pallon Ilves-puolustajalta ja tarjoili Multaselle tyhjän maalin, mutta Multasen ohjaus kilpistyi tolppaan. Ansaittu tasoitu nähtiin kuitenkin 59. minuutilla, kun Ilveksen Henry Malundama repi Aki Sihvosen nurin rangaistusalueella ja Hakalle vihellettiin rangaistuspotku. Multanen sijoitti pallon varmasti alakulmaan. Heti perään Haka meni johtoon. Multanen käytti hyväkseen Ilves-puolustuksen harhasyötön ja ajoi päätyrajalle josta hän syötti keskelle maalin eteen ja Liikosella oli helppo työ siirtää pallon tyhjään maaliin. Hieman myöhemmin Erkka Helminen murtautui väkevästi rangaistusalueelle, mutta tällä kertaa Hilander torjui nuoren Helmisen yrityksen etukulmasta.

Ilveksen paras paikka tasoitukseen tuli 69. minuutilla, kun Mikko-Petteri Latosaaren ja Ville Kauppisen kommunikaatiovirheen seurauksena Petrescu pääsi laukomaan lähietäisyydeltä, mutta Kauppinen torjui.

Ottelun lopussa Hakan päävalmentaja Kari Martonen heitti kentälle nuorta voimaa ja nuoret miehet hoitivat tonttinsa miehekkäästi eikä Ilves päässyt missään vaiheessa uhittelemaan Hakan johtoasemaa. Näin Haka kaappasi itselleen Pirkanmaan herruuden.

Hakan seuraava ottelu on lauantaina 28.3., kun Tehtaan kentälle saapuu VPS.

Haka-Ilves 3-2 (1-2)
23. 1-0 Kalle Multanen
24. 1-1 Mika Lahtinen
28. 1-2 Lahtinen
59. 2-2 Multanen
60. 3-2 Kasperi Liikonen

Yleisöä: 444

Hakan kokoonpano: Ville Kauppinen, Sami Sanevuori, Aki Sihvonen (75. Aapo Mäenpää), Mikko-Petteri Latosaari, Mikko Innanen, Kasperi Liikonen (83. Jesse Oksanen), Joni Mäkelä (78. Anton Popovitch), Erkka Helminen, Kalle Multanen, Cheyne Fowler (63. Niilo Mäenpää), AJ Gray (89. Eero-Matti Auvinen)

 

Kuva: Henry Rantaniemi

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT