Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Hakan hallitukseen muutos

FC Haka Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa hyväksyttiin muutos yhtiön hallitukseen. Seppo Lahtinen jäi pois FC Haka Oy:n hallituksesta ja tilalle valittiin FC Hakan entinen toimitusjohtaja Markku Salminen.

– Haluan kiittää Seppoa valtavan arvokkaasta ja pyyteettömästä työstä Hakan eteen ja toivon, että hän edelleen pysyy lähellä Hakaa auttaen seuraa kehittymään, puheenjohtaja Marko Laaksonen toteaa.

– Markkua onnittelen valinnasta ja olen iloinen, että toimitusjohtajan tehtävien jälkeen hän voi hyödyntää osaamisensa Hakan hyväksi hallitusroolissa, Laaksonen painottaa.

Lahtinen oli mukana FC Hakan hallituksessa vuodesta 2004 asti ja hän toimi myös jonkin aikaa seuran puheenjohtajana.

– Seppo Koskisen jättäydyttyä pois toiminnasta olin mukana selvitystyöryhmässä, joka arvioi FC Hakan mahdollisuuksia jatkaa liigatason jalkapalloa. Monien keskustelujen ja selvitysten jälkeen Hakassa päätettiin toimintaa jatkaa ja ratkaisevana apuna oli Valkeakosken Energian akuutti tukitoimenpide, Lahtinen muistelee.

– Vuodesta 2010 Heikki Sormusen johdolla aloitettu selviytymistarina on nyt edennyt vaiheeseen, jolloin voin levollisin mielin siirtyä takavasemmalle ja autan edelleen tarvittaessa FC Hakaa. Kaikella on aikansa ja nyt oli minun aika antaa tilaa nuoremmille, Lahtinen jatkaa.

Salminen oli FC Hakan toimitusjohtajana alkuvuodesta 2013 viime vuoden joulukuun alkuun asti.

– Koen että onnistuimme monessa asiassa toimitusjohtajakaudellani, mutta samalla moni asia jäi vielä kesken. Kiitän omistajien luottamuksesta ja lähden innolla hallituksessa edistämään näitä asioita toimivan johdon apuna, Salminen kertoo.

FC Hakan hallituksen kokoonpano:
Marko Laaksonen, puheenjohtaja
Kari Laakso
Karri Kekkonen
Markku Salminen

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT