Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Jarno Mattila lopettaa uransa

Hakan monivuotinen luottomies ja kannattajien suosikki Jarno Mattila on päättänyt lopettaa uransa. ”Jape” pelasi näillä näkymin viimeisen ottelunsa Hakan paidassa lauantaina PK-35 Vantaata vastaan.

Mattila on Hakan oma kasvatti, joka pelasi ensimmäiset pelinsä edustusjoukkueessa vuonna 2003. Yhteensä hän edusti Hakaa 211 sarjaottelussa viimeistellen 18 maalia. Hän voitti urallaan kertaalleen Suomen mestaruuden, kahdesti hopeaa, kerran pronssia ja yhden kerran Suomen Cupin.

Päätösottelussaan Mattila oli tutusti avauskokoonpanossa, kun Haka päätti kautensa lauantaina.

– Ei tämä olisi paremmin voinut mennä viimeiseksi peliksi. Yhdestä kärkijoukkueesta 6-0-voitto. Mikäs sen maukkaampaa, marraskuussa 30 vuotta täyttävä Mattila tunnelmoi.

Lopettamispäätös kypsyi hiljalleen kauden aikana ja vankistui kauden edetessä.

– Kun kausi alkoi, niin sitä mietti jo silloin, että onko tämä viimeinen kausi vai jatkuuko ura. Keskikesän aikana se sitten kypsyi, kun uskalsi itselleen ottaa sen mieliin. Hyvillä, mutta haikein mielin jätän kentät.

Mattila on siitä harvinainen nykypeluri, että hän teki pelaamisensa ohella koko ajan normaalitöitä.

– Siinä työpaikka on ollut isossa roolissa ja olen sieltä päässyt hyvin Hakan mukaan. Työkaverit ovat ymmärtäneet eikä sieltä ole tullut mitään sanomista. Sitten Hakassa on ymmärretty hyvin, että käyn töissä. Pidemmän päälle tulee raskas kausi, kun pelaa ja tekee töitä yhtaikaa, mutta ihan hyvin on mennyt.

Yli vuosikymmenen kestäneelle Haka-uralle on mahtunut runsaasti tapahtumia, mutta päätösottelun tunnekuohussa ei mikään noussut yli muiden.

– Hienoja muistoja on paljon. Nyt kun ”Innakin” tuli takaisin, niin muistelimme europelejä ja niitä reissuja ja kommelluksia. Eivät ne nyt ole loppuneet viime vuosinakaan ja kyllä sitä on tapahtunut kaiken näköistä. Ei tässä kuitenkaan nyt heti tule mitään yksittäistä hetkeä mieleen.

Nyt Mattilaa odottavat uudenlaiset haasteet ja aikaa jää enemmän perheelle ja normaaliin elämään.

– Onhan haikeutta ilman muuta ilmassa. Sitä on vaikea kuvitella millaista se normaali arki olisi sitten. Nyt voi keskittyä täysipainoisesti töihin ja miettiä sitten mitä muuta voisi tehdä. Nyt olisi ainakin aikaa harrastuksille, Legenda naurahtaa.

FC Hakan puheenjohtaja Marko Laaksonen kiittelee Mattilaa hänen panoksestaan seuran eteen ja toivottaa hänet tervetulleeksi takaisin, mikäli mieli vielä muuttuu.

– Jape on esimerkillisen voitontahtoinen ja määrätietoinen ihminen sekä todellinen hakalainen. Seura tarvitsee hänen kaltaisiaan taistelijoita, Laaksonen kehuu. 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT