Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka lähtee voitto mielessä Vantaalle

Ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella voittoputkessa pelaava Haka lähtee sunnuntaina vierailulle Vantaalle, missä vastaan asettuu PK-35. Kyseessä on samalla kierroksen kärkikamppailu, joten panokset ovat kohdallaan. Pisteitä ei saa kumpikaan menettää, jos sarjakärki KTP:n kannassa aikoo pysyä.

Haka on siis voittanut kaksi edellistä otteluaan ja tappiottomien pelien sarja on jo seitsemän ottelun mittainen. Sunnuntain isännät sen sijaan ovat päätyneet tasapeliin jo viidesti peräkkäin. PK-35:n edellinen voitto on Tehtaan kentältä, mistä Vantaan punamustat hakivat kesäkuun puolivälissä tiukan taistelun jälkeen 0-1-voiton.
Haka on viime peleissä näyttänyt kuuluvansa Ykkösen kärkitaistoon ja siitä joukkue aikoo pitää kiinni jatkossakin.

– Jengissä on hyvä fiilis. Ollaan oltu hyvässä vireessä ja siitä on tarkoitus pitää kiinni kauden loppuun saakka, kertoo Hakan keskikenttämies Patrick Poutiainen.

Hakan viime otteluissa hyvin onnistunut hyökkäys joutuu Vantaalla kivikovaan testiin, sillä PK-35 on päästänyt maaliinsa pelaamissaan 16:ssa Ykkösen ottelussa ainoastaan 10 palloa. Se on vähiten koko sarjassa. Vastustajaa ei kuitenkaan Hakan leirissä mietitä sen enempää, vaan  kaikki on voitettava.

– Sitä on ihan turha miettiä, että kuka siellä on vastassa. Keskitytään siihen, että oma tekeminen pysyy laadukkaana, niin tulosta tulee varmasti, tietää Poutiainen.

Samoilla mietteillä otteluun lähtee myös Hakassakin pelannut kotijoukkueen Jukka Santala.

– Me keskitytään omaan tekemiseen, eikä mietitä muiden juttuja. Peli kerrallaan eteenpäin.

Voitto on kuitenkin ainoa tavoite myös PK:lle sunnuntain ottelusta.

– Joukkueessa on hyvä meininki. Me ollaan painettu koko alkuviikko kovasti töitä treeneissä. Kaikki fokus on ollut sunnuntain Haka-matsissa, että ollaan silloin tikissä ja palataan voittojen tielle, kertoo Santala.

Tavoitteeseen päästäkseen on PK:nkin tehtävä vähintään yksi maali Hakan verkkoon, eikä sekään välttämättä ole helppo tehtävä. Hakan verkosta palloa on kaivettu viimeksi 331 minuuttia sitten. Saku Pesosen pelikiellon aikana nollaa Hakan maalilla onnistuneesti varjellut Ville Kauppinen laittaakin valmennusjohdon kovan paikan eteen miettimään sunnuntain maalivahtivalintaa.

Kumpi Hakan liimanäpeistä avaa? Se selviää viimeistään sunnuntaina, kun joukkueet astelevat Myyrmäen jalkapallostadionille klo 18:30 alkavaan otteluun

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT