Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalle kylmää vettä niskaan

Lauantainen voittopeli Jippoa vastaan käänsi Hakan kurssin vain tilapäisesti. Perjantaina tuli taas kylmää vettä niskaan, PK-35 Vantaa haki Tehtaan kentältä täyden pistepotin Joni Korhosen maalilla 1-0 (1-0).

Ottelu noudatti hakalaisittain harmittavan tuttua kaavaa. Vahva aloitus peliin, hukattuja paikkoja ja sitten iskee vastustaja. Vantaalaiset saivat ottelussa vain pari pahaa tilannetta ja niistä toisesta syntyi maali.

Ottelun ainokainen näki päivänvalon 22. minuutin kohdalla. Hakalaiset odottelivat turhaan vapaapotkuvihellystä ja Korhonen pääsi rankaisemaan.

Ennen vantaalaisten onnistumista niin Kalle Multasella kuin Eetu Muinosellakin oli huippusaumat. Maalin jälkeen ote siirtyi hetkeksi vieraille, mutta ensimmäisen puoliajan loppu ja toinen puoliaika oli Hakan hallintaa. Mutta vain tehotonta sellaista.

Henry Ugwunna laukoi pallon niukasti yli 49. minuutilla ja hetkeä myöhemmin Sakari Saarinen peippaili itselleen vetopaikan. Miikka Häkkinen oli kuitenkin maalillaan hereillä. Lopussa Multasella oli vielä läpiajon paikka, mutta Häkkinen veti jälleen pidemmän korren.

Ottelussa tuli tappion myötä jobinpostia myös Niko Markkulan loukkaantumisen myötä. Markkulalla oli edessään sairaalareissu olkapäävamman vuoksi. Plussapuolella oli Mikko Innasen paluu takareisivamman jälkeen.

– Parempi voitti, tulos ei valehtele, Hakan niukkasanainen päävalmentaja Juho Rantala murehti.

– Jatkossa on vain edelleen pyrittävä tekemään työt mahdollisimman hyvin. Sitä kautta tulos tulee, Rantala jatkoi.

PK-35:n valmentaja Jari Europaeus oli luonnollisesti ryöstöretkeen tyytyväinen.

– Olimme me ottavana osapuolena, mutta puolustuspelaamisemme oli jälleen erittäin korkealla tasolla, Europaeus myhäili.

Sarjan kärki on karannut Hakalta jo 12 pisteen päähän. Seuraavan kerran koskilaiset ovat tulessa tiistaina JJK:ta vastaan Jyväskylässä.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Niko Markkula (33. Obi Metzger), Regi Nooitmeer, Sami Sanevuori, Jari Nikkilä, Ville Luokkala (46. Henry Ugwunna), Sakari Saarinen, Jarno Mattila (72. Mikko Innanen), Eetu Muinonen, Venance Zézé, Kalle Multanen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT