Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka haki rentoutta alkuviikosta

Haka nollasi sunnuntaisen HIFK-tappion alkuviikosta hakemalla rentoutta keilaradalta ja hieman erilaisten harjoitusten kautta.

Hakan pelaajat viettivät tiistaipäivän hieman erilaisissa merkeissä hakien henkeä ja yhdessäoloa.

– Meillä oli tiistain ohjelmassa ensin pienet palauttavat harjoitukset jonka jälkeen meillä oli yhteinen ruokailu ja sen jälkeen menimme keilaamaan. Itse kullakin on ollut pientä puristamista, niin tämä oli hyvä tapa päästä vähän rentoutumaan. Meillä oli hyvät skabat ja siinä oli pientä panostakin, että kuka pääsee suunnittelemaan seuraavan päivän treenit, Hakan kapteeni Sami Sanevuori valottaa.

Joukkueen keskiviikon harjoitukset olivatkin hieman erilaiset, sillä pelaajat pääsivät päättämään mitä harjoituksissa tehdään.

– Ne olivat yhdet parhaista harjoituksista pitkään aikaan, kun saimme tehdä mitä halusimme. Meillä oli tosi paljon sellaisia pelejä mitä pelaajat tykkäävät tehdä harjoituksissa ja treenit olivat tosi kivat, Sanevuori kehuu.

Hakalla on allaan kolme tappiota ja seuraavana haasteena edessä siintää lauantaina vieraspeli Joensuussa. Kapteenin mukaan laivan kurssi on nyt saatava kääntymään takaisin voittojen tielle.

– Siihen ei ole mitään yhtä vippaskonstia, vaan seuraava peli on aina tärkein. Voimme ainoastaan itse vaikuttaa ja auttaa itseämme. Viikonloppuna on tosi kova peli ja meidän pitää alkaa raapia voittoja. Tasapeleillä ei tee tässä tilanteessa mitään, Sanevuori muistuttaa.

 

(Kuva: Olli Nykänen)

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT