Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

HJK vei klassikon ja jatkopaikan cupissa

Hakan taival Suomen Cupissa päättyi kolmannen kerran peräkkäin puolivälierävaiheessa. Tällä kertaa HJK oli vahvempi, kun helsinkiläiset veivät klassikon nimiinsä Tehtaan kentällä 1935 katsojan edessä lukemin 3-0 (0-0).

HJK tuli peliin vahvasti uuden päävalmentajansa Mika Lehkosuon johdolla, mutta ei Haka ottelussa aseeton ollut. Varsin tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen Haka aloitti toisen puolikkaan vahvasti ja koskilaisilla oli kaksi huippupaikkaa mennä johtoon. Kun maaleja ei tullut, niin kylmä suihku tuli 58. minuutin kohdalla. Gideon Baah ja Emerik Grönroos alustivat ja Konan Oussou pääsi yllättämään Ville Kauppisen.

Toisen maalinsa HJK teki taitavan kuvion päätteeksi 75. minuutilla. Rasmus Schüller nousi hyökkäykseen, jatkoi pallon Nikolai Alholle, joka tiputti Robin Lodille maalipaikan. Lod ei paikastaan erehtynyt.

HJK kaunisteli numeroita vielä pari minuuttia ennen päätösvihellystä. Nyt asialla oli keskelle vapaaksi unohtunut Alho.

Hakan päävalmentaja Juho Rantala oli taiston tauottua pettynyt mies.

– Tässä kävi ne kaikki kliseet mitä altavastaajan kohdalla voi käydä. Kun emme itse tehneet maalia, niin laadukas vastustaja rankaisi. Tulos on fakta, me hävisimme ja yksi kauden päätavoitteista meni siinä, Rantala tuumi

– Kova peli, en muista helppoa peliä Valkeakoskella.  Oma valmistutumisaikani peliin oli lyhyt, mutta tästä sai hyvää materiaalia jatkoon, Lehkosuo puolestaan totesi.

Hakan ottelut jatkuvat Ykkösessä Tehtaan kentällä ensi viikon tiistaina 6.5. Vastaan asettuu tuolloin avauskierroksella FC Jazzin voittanut AC Oulu.

Hakan kokoonpano HJK:ta vastaan: Ville Kauppinen, Niko Markku, Regi Nooitmeer (var.), Juuso Salonen, Jarno Mattila, Ville Luokkala (66. Kalle Multanen), Sakari Saarinen (83. Jari Nikkilä), Patrick Poutiainen, Eetu Muinonen, Venance Zézé, Henry Ugwunna (77. Obi Metzger).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT