Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Sami Sanevuoresta kapteeni

Hakan pelaajat ovat valinneet ensi kauden kapteenikseen Sami Sanevuoren. Hänen apureinaan toimivat Saku Pesonen, Regi Nooitmeer, Juuso Salonen ja Mikko Innanen.

Pelaajat äänestivät kapteenistaan viikonloppuna ja tuore kippari pukee nauhan kunnialla käteensä.

– Nöyryydellä otetaan nauha vastaan. Pyrin esimerkilläni johtamaan joukkuetta kentällä. Johdamme alakertaa yhdessä Regin kanssa ja äänenkäytöllä pyrin auttamaan myös keskikenttää. Lisäksi hommaan kuuluu käytännön juttuja valmennuksen ja pelaajiston välikätenä, kolmatta kauttaan Hakassa pelaava Sanevuori valottaa.

Sanevuoren mukaan hänellä on helppo miehistö johdettavanaan, sillä joukkue on täynnä kunnianhimoisia ja luotettavia pelureita.

– Ainakin toistaiseksi kaikki on toiminut hyvin. Meillä on vastuuntuntoista porukkaa. Kaikki tietävät mitä pitää tehdä ja pelaajiin luotetaan. Jos esimerkiksi on omatoimisia palauttavia harjoituksia tehtävänä, niin luotamme, että kaikki hoitavat hommansa eikä tarvitse olla vahtimassa joka liikettä. Se helpottaa minun ja Juhon hommia, Sanevuori toteaa viitaten päävalmentaja Juho Rantalaan.

Perjantain TPS-ottelun jälkeen joukkue veti muutaman päivän henkeä ja nyt katseet siirretään kaikessa tekemisessä hiljalleen kohti muutaman viikon päästä alkavaan sarjaan.

– Teki ihan hyvää levätä muutama päivä. Meillä on ollut jo pari merkityksellistä ottelua cupissa ja hiljalleen tekeminen alkaa olla sen näköistä mitä sen pitääkin. Treeniohjelma muuttuu lähemmäksi sellaista mitä se tulee kauden aikana olemaan ja parin viikon päästä pääsemme jo varmaan nurmelle. Hinku nurmelle on kova, sillä alkaa tuo tekonurmi jo hieman syödä, ”Sane” heittää.

Ennen sarjakauden alkua Haka on tulessa lauantaina, kun se kohtaa Suomen Cupin 5. kierroksella SiPS:n.

Muista hankkia myös kausikortti tulevalle kaudelle ja siitä lisätietoja löydät täältä.

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT