Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka vieraana JJK:n kotiavauksessa

janikauppila_honka2Jyväskylässä kirjoitetaan torstaina suomalaista jalkapallohistoriaa, kun JJK pelaa ensimmäisen kotiottelunsa Veikkausliigassa. Vastustaja on ottelun arvolle sopiva, eli yhdeksän Suomen mestaruuden ja 12 cup-voiton Haka.

– JJK:lla on edessään historiansa ensimmäinen kotipeli Veikkausliigassa, joten hurmosta on luvassa niin katsomossa kuin kentälläkin. Näin JJK:n avausottelun Turussa ja tuon pelin perusteella saamme olla kyllä varovaisia. Etenkin erikoistilanteissa JJK osoitti vaarallisuutta, Hakan päävalmentaja Olli Huttunen toteaa.

Harjun stadion ei ole niitä helpoimpia paikkoja pelata. Hakalla on kokemusta sieltä vuodelta 1997, kun molemmat joukkueet pelasivat Ykköstä.

– Viime vuosien aikana JJK on napsinut kotonaan kovia päänahkoja esimerkiksi Suomen cupin otteluissa. Harjun stadion on alaltaan hieman pienempi kuin esimerkiksi Tehtaan kenttä, Huttunen muistuttaa.

JJK:lle kyseessä on kauden toinen ottelu, Hakalle jo viides.

– Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on jo paljon pikku kolhuja pelaajilla. Sami Ristilä on varmuudella sivussa ja todennäköisesti myös Petri Viljanen, Huttunen kertoo.

Vaikka poissaoloja on, niin Huttunen on luottavainen.

– Honka-peli osoitti, että penkillä on nälkäisiä miehiä.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT