Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Pirteä Haka iski kolmasti

 

Hakan pirteät otteet saivat jatkoa perjantaina Saharan tekonurmella, kun JJK kaatui harjoitusottelussa lukemin 3-1 (2-0).

Navakka tuuli häiritsi ajoittain peliä, mutta Haka tottui olosuhteisiin vieraitaan nopeammin. Pallo oli JJK:n verkossa jo viiden minuutin pelin jälkeen. Eetu Kaipio antoi laidalta vapaapotkun, Regi Nooitmeer taisteli pääpallon hakalaisille ja kapteeninnauhaa hihassaan kantanut Juuso Salonen tuikkasi pallon muutamasta metristä verkkoon.

Haka esitteli ottelussa uuden testipelaajan, nigerialaisen Henry Chidozie Ugwunnan. Ugwunna osoittautui erinomaiseksi pelimieheksi ja kärkipelaaja ehti myös kertaalleen maalintekoon. Ugwunna viimeisteli Hakan toisen maalin näyttävän kuvion päätteeksi 40. minuutin kohdalla.

Hakan kolmannesta onnistumisesta vastasi Kalle Multanen. Multanen pääsi läpiajoon 74. minuutilla, eikä paikastaan erehtynyt. Pieni kauneusvirhe Hakan peliin tuli hetki ennen päätösvihellystä, kun JJK pääsi vielä kaventamaan.

Hakan ottelut jatkuvat keskiviikkona Helsingissä. Tuolloin on kyseessä Suomen Cupin 4. kierroksen ottelu Klubi 04:ää vastaan.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Mikko-Petteri Latosaari, Regi Nooitmeer, Juuso Salonen (69. Juho Pirttijoki), Jarno Mattila (69,. Niko Markkula), Sakari Saarinen, Ville Luokkala, Eetu Kaipio, Eetu Muinonen (78. Mika Jussila), Patrick Poutiainen (58. Kalle Multanen), Henry Chidozie Ugwunna.

Kuvat: Henry Rantaniemi

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT