Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Rantalalla vielä pari hankintaa kiikarissa

Haka julkisti tällä viikolla kaksi uutta pelaajasopimusta, kun Patrick Poutiainen ja Ville Luokkala liittyivät valkopaitoihin.

Päävalmentaja Juho Rantala on uusista hankinnoista innoissaan.

– ”Patu” (Patrick Poutiainen) on kunnianhimoinen pelaaja, juuri sellainen joita haluamme joukkueeseemme. Olen todella iloinen, että Patu näkee Hakan seurana, jossa hän pystyy kehittymään futaajana. Ottajia olisi takuulla ollut muuallakin, Rantala toteaa.

– Poutiainen tuo meidän keskikentälle energiaa, taitoa ja liikkuvuutta. Patu pystyy pelaamaan oikeastaan missä keskikentän keskustan roolissa tahansa, oli systeemimme sitten 4-4-2 tai 4-2-3-1. On selvää, että hänelle on tarjolla iso rooli meidän keskikentällä, Rantala jatkaa.

Luokkalassa Haka haki puolustavaa keskikenttämiestä, jolla on hyvät pitkät syötöt.

– Muut keskikenttäpelaajamme tykkäävät häärätä laajalla säteellä, mutta Ville on parhaimmillaan puolustuslinjan suojaajana. Ville on lisäksi todella motivoitunut ja kunnianhimoinen pelaaja, joka tuo joukkueeseemme rutkasti lisää ammattimaista asennetta, Rantala tuumaa.

Regi Nooitmeerin, Poutiaisen ja Luokkalan sopimusten myötä puolustus ja keskikenttä ovat nyt kasassa.

– Kaiken kaikkiaan tilanne on hyvä, mutta pari hankintaa on vielä kiikarissa: hyökkääviä pelaajia, jotka tuovat lisää maalintekovoimaa ja ratkaisukykyä viimeiselle kolmannekselle, Rantala sanoo.

Hakalta lähti viime kauden joukkueesta pois useita kokeneita ja seuran mittapuun mukaan isopalkkaisia pelaajia.

– Budjetti on pienentynyt viime kaudesta, mutta seurajohto on tehnyt hyvää työtä ja saamme jalkeille kilpailukykyisen joukkueen. Nyt on valmennuksen ja pelaajien tehtävä pitää huoli, että ulosmittaamme tästä ryhmästä parhaan mahdollisen irti. Ja vain paras riittää, sillä Ykkösestä on tulossa viime kautta laadukkaampi sarja, Rantala miettii.

Rantalan mukaan on todella hienoa taas huomata, että Valkeakoskella on tiivis jalkapalloyhteisö, jolle Haka on iso asia.

– Olemme saaneet yhteistyökumppaneiltamme tärkeää tukea ja toivoin että voimme antaa kiitoksen voittamalla otteluita ja pelaamalla hyvää futista, päävalmentaja päättää.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT