Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Kauppinen haastaa, Latosaari hakee läpimurtoa

Jatkosopimuksen tehnyt maalivahti Ville Kauppinen hamuaa ensi kaudella peliaikaa ja aikoo tosissaan haastaa Saku Pesosen ykkösvahdin paikasta.

Nuorten maajoukkueissa pelannut Kauppinen ei aio ensi kaudella tyytyä enää pelkästään sivustakatsojan rooliin, vaan tavoittelee pelaavan maalivahdin paikkaa.

– Totta kai siitä lähdetään, että ykkösvahdin paikkaa haetaan. Halu pelata on kova ja sitä varten talvella treenataan kovaa. Keväällä sitten valmentaja päättää kuka aloittaa kauden, ”Viki” miettii.

Kauppiselle kertyi viime kaudella yksi ottelu Ykkösessä ja muutama peli Kolmosessa Pallo-Seppojen riveissä. Nyt peliaika on ensisijaisen tärkeä kehittymisen kannalta.

– Tarkoitus on haastaa Sakua, mutta jossain on tällä kaudella pakko päästä pelaamaan ja saada peliaikaa sitten vaikka lainalla. Viime kaudella peliaika jäi vähän köyhäksi.

Talvisin Kauppinen pelaa myös Futsal-liiga Mad Maxissa. Se tuo hänen mukaansa oman lisänsä maalivahtipelaamiseen.

– Se tuo hyvää vaihtelu ja sillä saa vähän ajatuksia pois jalkapallosta. Lisäksi siinä tulee paljon lähitorjuntoja ja oppii torjumaan myös jaloilla, ”Viki” valottaa futsalkokemuksen hyötyjä.

Usean vuoden ajan edustusjoukkueen mukana ollut puolustaja Mikko-Petteri Latosaari hakee tulevalla kaudella lopullista läpimurtoa pelaavaan kokoonpanoon.

Latosaari jäi viime kaudella suhteellisen vähälle vastuulle tullen muutamaan otteeseen vaihdosta kentälle ja ollen kerran avauskokoonpanossa. Ensi kaudeksi tavoitteet ovat korkeammalla.

– Tavoitteena on ehdottomasti saada lisää peliaikaa ja ottaa pelipaikka pelaavasta kokoonpanosta. Nyt tarvitsen peliminuutteja eikä pelkästään hyvä treenaaminen riitä. Nyt pitää päästä pelaamaan ja saada vastuuta. Itselläni tavoitteet ovat ylöspäin ja täydellä höyryllä lähdetään kauteen, ”Mikkis” tähdentää.

Haka jäi viime kaudella Ykkösessä kakkoseksi, mutta tulevaan kauteen joukkue pääsee paremmista lähtökohdista ja tavoitteena on paluu Veikkausliigaan.

– Viime kaudella olimme lähellä, mutta siinä oli kauden aikana kaikenlaista hässäkkää. Nyt pääsemme rakentamaan Juhon näköistä joukkuetta ja tavoite on nousta.

”Mikkis” on yksi Hakan monista omista kasvateista ja myöntää kasvattajaseurassa pelaamisen olevan erityistä.

– Kyllähän se on iso kunnia ja on hienoa pelata Hakassa. On myös hienoa, että he luottavat minuun.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT