Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Kolme kovaa kasvattia sopimukseen

Haka on tehnyt kolme pelaajasopimusta omien kasvattien kanssa. Kalle Multanen palaa valkopaitoihin kahden Ilveksessä vietetyn vuoden jälkeen ja Ville Kauppinen sekä Mikko-Petteri Latosaari jatkavat myös seurassa. Multasen sopimus on kaksivuotinen, kun Kauppisen ja Latosaaren sopimukset kattavat ensi kauden.  

Akaan Viialasta kotoisin oleva Multanen siirtyi jo nuorella iällä Hakan junioreihin ja on noussut aina edustusjoukkueeseen saakka. Ensimmäisellä kerralla lopullinen läpimurto jäi kuitenkin tekemättä ja hän siirtyi kaudeksi 2012 Ilvekseen, jossa hän paukutti Kakkosessa peräti 26 maalia ja viime kaudella Ykkösessä 12 maalia. Nyt maalinälkäinen hyökkääjä palaa hyvin mielin Hakaan ja Tehtaan kentälle. 

– Loistavat fiilikset palata takaisin Hakaan. Vielä kun se on kasvattajaseura, niin mikäs sen parempaa. Kahtena edelliskautena Ilveksessä on tullut mukavasti maaleja ja sitä on tarkoitus jatkaa ainakin kahden seuraavan kauden ajan myös Hakassa, Multanen toteaa. 

Kauppinen ja Latosaari kuuluvat Hakan lahjakkaaseen 1993 syntyneeseen ikäluokkaan. Viime kaudella Kauppinen joutui tyytymään kakkosvahdin paikkaan, mutta täksi kaudeksi hän haluaa haastaa Saku Pesosen. 

– Meillä on tosi hyvä kilpailutilanne ja olemme keskenämme myös kavereita. Parempi pelaa ja talvella treenataan sen eteen, että keväällä ollaan tolppien välissä, Kauppinen valottaa. 

Latosaari niin ikään katseli viime kaudella suurimman osan peleistä vaihtopenkiltä käsin, mutta hakee tulevalla kaudella läpimurtoa. 

– Nyt lähdetään todenteolla haastamaan pelipaikasta puolustuslinjassa. Nyt pitää ehdottomasti päästä pelaavaan kokoonpanoon ja hankkia pelipaikka. En ota siitä kuitenkaan älyttömiä paineita itselleni ja meillä on terve kilpailutilanne tällä hetkellä joukkueessa, Latosaari tähdentää. 

Hakalla on tällä hetkellä koossa 16 pelaajasopimusta joista omia kasvatteja on kuusi.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT