Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Aaron King: ”On kunnia pelata Hakassa”

Haka esitteli keskiviikkoisessa AC Oulu-ottelussa tuoreimman hyökkäyspään hankintansa, kun Aaron King juoksi vaihdosta kentälle. Kingin debyytti oli vakuuttava, sillä jo reilun parin minuutin jälkeen hän onnistui maalinteossa.

King väläytti nopeuttaan jo heti ensisekunneilla, mutta kaksi ja puoli minuuttia oli kulunut, kun hän sai Juha Pirisen keskityksen haltuunsa ja sijoitti pallon varmasti AC Oulu-vahti David Monsalven selän taakse.

– Tämä oli unelmadebyytti. Jokainen uusi pelaaja haluaa todistaa olevansa sopimuksensa arvoinen ja oli upea tehdä maali heti ensimmäisessä pelissä. Vesisade ja hyvä yleisö ja odotan innolla enemmän, King hehkutti AC Oulu-ottelun jälkeen.

King on pelannut tähänastisen uransa kotimaassaan Yhdysvalloissa. Siirto Eurooppaan ja Suomeen on aiemmin ollut lähellä, mutta siirto vasta toteutui.

– Olemme olleet yhteyksissä jo muutamana vuotena, mutta nyt vihdoin se tapahtui. Koejakso meni hyvin ja onnistuin vakuuttamaan valmentajan ja lopulta kaikki palaset loksahtivat kohdilleen.

Suomi on Kingille entuudestaan tuttu, sillä talvella 2012 hän oli KuPS:n testissä, mutta tuolloin siirto ei toteutunut. Aiempi visiitti Pohjolaan helpotti sopeutumista tällä kertaa.

– Heti kun astuin koneesta olo oli tuttu ja rentoutunut. Joukkuekaverini, valmentaja ja agenttini tekivät hyvää työtä sopeutumiseni eteen. Jokaisen pelaajan unelma on pelata Euroopassa.

Haka ei ollut heinäkuussa 29 vuotta täyttäneelle Kingille täysin vieras, sillä hän teki kotiläksynsä ennen valkopaitoihin siirtymistä.

– Tiedän, että Haka on voittanut paljon mestaruuksia ja cupeja. On kunnia pelata Hakassa ja olla osana sen perinteitä ja historiaa. Tuntuu siltä, että fanit ovat todella joukkueen takana ja se on hieno tunne.

AC Oulu-ottelussa saatiin jo pientä esimakua Kingin vahvuuksista ja hän toivoo, että verkko soi jatkossakin.

– Yritän auttaa joukkuetta kaikin tavoin. Toivottavasti pystyn tekemään enemmän maaleja ja tuomaan energiaa ja työntekoa joukkueeseen.

King hakee debyyttimaalilleen jatkoa seuraavan kerran sunnuntaina, kun Haka kohtaa vieraskentällä AC Kajaanin. Tehtiksellä hänet on mahdollista nähdä lauantaina 17.8., kun Haka mittaa OPS:n taidot.

 

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT