Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka tulitti AC Oulun nurin

Hakan vahvat otteet Ykkösessä saivat jatkoa keskiviikkona Tehtaan kentällä, kun AC Oulu kaatui lukemin 4-0 (1-0).

Vaikka lukemat olivat selvät, niin aivan helpolla ei täysi potti koskilaisille tullut. Ottelun käännekohta nähtiin pelin 38. minuutilla. AC Oulun Juho Meriläinen sai toisen keltaisen korttinsa ja aikaisen suihkukomennuksen. Samasta tilanteesta Haka sai rangaistuspotkun, eikä Jussi Aalto erehtynyt 11 metristä.

Toisen puoliajan alussa AC Oulu pisti vielä kovasti hanttiin, mutta sitten Haka-luotsi Juho Rantala päästi Aaron Kingin irti. Tuore hyökkääjävahvistus tarvitsi vain neljä minuuttia avausmaalinsa tekemiseen. Juha Pirinen järjesti paikan ja King viimeisteli varmasti.

Lopullisesti AC Oulun selkäranka katkesi vasta 78. minuutilla. Tuolloin Aalto puski illan toisen osumansa Venance Zézén esityöstä. Zézé kaunisteli vielä lukemia ottelun päätösminuutilla. Zézé huijasi läpiajonsa päätteeksi koko AC Oulun puolustuksen ja nautiskeli loppulukemat 4-0.

– Nollapeli omassa päässä oli erinomainen asia ja neljä tehtyä maalia hyvä juttu. Totuus kuitenkin on, että numerot hieman mairittelivat meitä, Haka-valmentaja Rantala totesi.

– Tässä pelissä olisi voinut käydä hassustikin. Oulu pystyi pitämään palloa vajaallakin ja meillä oli pitkään vaikeaa, Rantala myönsi.

AC Oulun  valmentaja Rauno Ojanen harmitteli Meriläisen ulosajoa.

– Punainen ja pilkku. Kyllähän ne tämän pelin käänsivät, Ojanen sanoi.

Kolme peliä Hakaa vastaan tuottivat oululaisille kolme tappiota eikä joukkue tehnyt valkeakoskelaisia vastaan yhtään maalia.

– Kyllä tämä Haka oli astetta parempi kuin edellisessä kohtaamisessamme Oulussa, Ojanen huomautti.

Hakalle ottelu toi jobinpostia, kun Sami Sanevuori loukkasi nilkkansa. Vielä tässä vaiheessa on vaikea sanoa vamman vakavuudesta mitään.

Hakan ottelut Ykkösessä jatkuvat sunnuntaina Kajaanissa. Kamppailu AC Kajaania vastaan alkaa tuttuun tapaan kello 18.30.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Olukorede Aiyegbusi (var.), Regi Nooitmeer, Sami Sanevuori (58. Juuso Salonen(var.)), Dema, Sakari Saarinen, Marco Matrone, Juha Pirinen, Jussi Aalto (83. Eetu Muinonen), Venance Zézé, Lasse Linjala (66. Aaron King).

Kuvat: Olli Nykänen

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT