Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Kärkikamppailu päättyi maalittomana

SJK on edelleen kuusi pistettä Hakan edellä sarjataulukossa, kun Ykkösen kärkiottelu joukkueiden välillä päättyi Tehtaan kentällä tasatulokseen 0-0.

Haka sai pelata koko toisen puoliajan yhden pelaajan ylivoimalla, kun SJK:n kapteeni Chris Cleaver poistettiin kentältä kahden varoituksen saattelemana hetki ennen taukovihellystä.

Punainen kortti muutti pelin luonnetta, sillä aktiivisesti aloittanut SJK keskittyi toisella puoliajalla lähinnä oman maalin varjeluun. Seinäjokelaisten tilanteet tulivat lopussa lähinnä Hakan virheiden myötä.

Hakalaisista lähimmäksi maalia pääsi Regi Nooitmeer, jonka yritys ponnahti poikkipuusta yli SJK:n maaliin. Omat mahdollisuutensa oli Tomi Petresculla, Marco Matronella ja Venance Zézéllä, mutta terävyys maalinedustatilanteissa puuttui.

– Pettynyt olen, kun emme pystyneet maalia tekemään. Emme olleet tarpeeksi vaarallisia rangaistusalueella, Hakan valmentaja Harri Kampman tuumi.

– Oman haasteensa pelaamiseen teki se, että avauksen pelaajista kolme oli kuumeessa, Kampman harmitteli.

SJK:n luotsille Simo Valakarille pinna maistui.

– Tämä oli upea futismatsi. Yleisö sai nähdä, kuinka hyvää jalkapalloa Ykkösessä pelataan, vaikka maaleja ei tullutkaan, Valakari sanoi.

Hakan Ykkösen ottelut jatkuvat perjantaina, kun edessä on vierailu Vuosaareen sarjajumbo Viikinkien kotikentälle.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Olekorede Aiygbusi (28. Juha Pirinen (var.), Juuso Salonen, Regi Nooitmeer, Dema (var.), Eetu Muinonen, Sakari Saarinen, Marco Matrone, Jussi Aalto (var.), Venance Zézé, Tomi Petrescu (81. Mika Jussila).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT