Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Hakan osakeannissa loppukirin aika

FC Haka Oy:n ylimääräinen yhtiökokous teki 20.2. päätöksen uuden osakeannin toteuttamisesta helmikuun 25. ja maaliskuun 31. päivän välisenä aikana. Annin tavoitteena on kerätä rahaa uusiin pelaajahankintoihin ja siten vahvistaa joukkuetta entisestään. Joukkueen yksiselitteinen tavoite on nousta takaisin liigaan kaudelle 2014.

– Nyt on hyvin edenneessä annissa loppukirin aika. Tilanne näyttää lupaavalta, sillä kaksi kolmasosaa annin tavoitteesta on jo täytetty, FC Haka Oy:n puheenjohtaja Marko Laaksonen kiittelee.

Laaksosen mukaan Hakan kannattajapohja on tällä hetkellä vahva niin Valkeakoskella kuin Valkeakosken ulkopuolellakin. Nyt merkityistä osakkeista viitisen prosenttia on tullut uusilta tahoilta.

– Hienoa, että yhteisin voimin voimme vahvistaa joukkuetta. Isojakin panostajia on ollut ja yhteisön aktiivisuus ollut merkillepantavaa, Laaksonen iloitsee.

Hakan kausi Ykkösessä alkaa kotiottelulla AC Oulua vastaan ensi kuun 29. päivä. Sitä ennen valkopaidat pelaavat vielä mielenkiintoisia harjoitusotteluita sekä kotona Suomen Cupin pelin KäPaa vastaan. Tätä cupin 5. kierroksen peliä kaavaillaan pelattavaksi keskiviikkona 17.4. joko Saharan tekonurmella tai olosuhteiden salliessa Apian kentällä. Ennen cupin peliä Valkeakoskella vierailevat liigajoukkueista KuPS ja VPS.

– Toivon, että yksi uusi pelaajanimi olisi kerrottavan pääsiäisen jälkeen. Mutta se vaatii vielä loppukiriä osakeannilta, Laaksonen painottaa.

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT