Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Mustavalko-klubi vieraili Tehtiksellä

FC Hakan Mustavalko-klubin jäsenet viettivät eilen ensimmäistä yhteistä tapaamista Tehtiksellä Haka-VIFK ottelun yhteydessä. Rennossa tapaamisessa tervetulosanat esitti Hakan puheenjohtaja Marko Laaksonen. Hän toivotti klubilaiset mukaan Haka-perheeseen ja oli innostunut siitä vastaanotosta minkä Mustavalko-klubi oli saanut talousalueen yrityksissä. Lähes 150 yritystä on lähtenyt mukaan toimintaan jonka tavoitteena on edistää yritysten verkostoitumista ja liiketoimintaa Hakan avulla.

Tilaisuudessa Hakan toimitusjohtaja Heikki Veteläinen esitteli seuran toimintaa ja tavoitteita. Hakan maalivahtia Ville ”Viki” Kauppista haastateltiin ja Viki kertoi joukkueen kuulumiset sekä hämmästyttävällä tavalla ”tiesi” oikein ensimmäisen maalin syntyajan. Vikiin uskonut Lumijärven Matkailun Petri Rantee kuittasikin tähän tietoon uskoneena fanihuivit itselleen ja puolisolleen! Ensimmäisen tapaamisen kunniaksi arvottiin myös Hakan kesäpaita ja päätettiin viettää klubin toinen tapaaminen syksyn pelissä. Tapaamisen huipensi 6-0 voitto kauniissa kesäillassa, joten voidaan sanoa tilaisuuden olleen hieno startti Mustavalko-klubin toiminnalle!

Tervetuloa Mustavalko-klubilaiset Haka-perheeseen!

FC Hakan pelit jatkuvat kotiottelun merkeissä jälleen Tehtiksen kentällä sunnuntaina 28.6. Haka – PS Kemi kello 18.30.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT