Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka aloittaa Liigacupin maanantaina

Liigacup starttaa Hakan osalta maanantaina Ahvenanmaalla, kun valkopaidat matkustavat IFK Mariehamnin vieraaksi. Lohko 1:n ottelu alkaa Eckeröhallenissa kello 19.00.

Hakan lähtöasetelmat tämän vuoden Liigacupiin ovat täysin toisenlaiset kuin vuotta aiemmin. Viime vuonna pakka oli vielä pahasti levällään ja joukkueen rakennusvaihe kesken. Nyt nippu on jo lähes koossa, kun kilpailu alkaa.

– On hieno lähteä valmiimmalla ryhmällä tänä vuonna pelaamaan. Tällä hetkellä ryhmä on aika liki sitä millä me tulemme pelaamaan myös kesällä. IFK voitti ensimmäisessä ottelussaan TPS:n 3-0 ja saammekin saarella kovavireisen kotijoukkueen vastaan, Hakan päävalmentaja Sami Ristilä miettii.

Viime vuonna Liigacup oli koskilaisittain tuskainen, sillä Haka jäi omassa lohkossaan viimeiseksi häviten kaikki kuusi otteluaan maalierolla 2-17. Tänä vuonna tavoitteet ovat kuitenkin korkeammalla.

– Kyllä nytkin lähdemme siitä, että peliä kehitetään edelleen, mutta pitää voittojakin tulla. Jatkopaikka lohkosta on meidän tavoitteena. Viime vuosi on pyyhitty pois mielestä ja odotan enemmän tältä vuodelta.

Kevään aikana saatetaan nähdä hieman erilainen Haka viime vuoteen verrattuna, sillä Ristilä on ajamassa sisään entistä hyökkäysvoittoisempaa taktiikkaa.

– Muutoksia on tullut joukkueeseen ja sitä myöten myös ajamme sisään uudenlaista taktiikkaa. Viime vuonna teimme liian vähän maaleja paikkoihin nähden. Emme ole kuitenkaan orientoituneita vain tiettyyn taktiikkaan, vaan sillä mennään mikä sopii joukkueelle parhaiten, Risu valottaa.

– Perusajatukset ovat samat, mutta pyrimme saamaan laitoihin enemmän puhtia ja enemmän leveyttä, paljastaa Haka-luotsi.

Haka pääsee otteluun iskukykyisellä nipulla, vaikka poissaolijoiden lista onkin suhteellisen pitkä.

Jarno Mattila on palannut harjoituksiin, mutta ei ole vielä mukana. Claudio Matronella on takareisivamma, Saku Pesonen, Santeri Lintunen ja Sasha Popovitch ovat niin ikään vielä toipilasosastolla. Lisäksi Lassi Luoto on kärsinyt kuumeesta ja Hämeenlinna-ottelussa saamasta nilkkatällistä.

– Muuten saamme iskukykyisen joukkueen jalkeille. Shane Robinson on käytettävissä ja Shane McFaul on myös mukana.

Liigacup pelataan tänä vuonna kolmessa neljän joukkueen lohkossa. IFK Mariehamnin lisäksi Hakan lohkossa ovat turkulaisjoukkueet FC Inter ja TPS. Joukkueet pelaavat kaksinkertaisen alkulohkon jonka jälkeen lohkon kaksi parasta selviävät suoraan jatkopeleihin ja lisäksi kolmen lohkon kaksi parasta lohkokolmosta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT