Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka ja Lahti tasapeliin lumisateen keskellä

lahti_innanen2Haka ja FC Lahti pelasivat 1-1 –tasatuloksen harjoitusottelussa Valkeakosken Saharan tekonurmella.

Kamppailu pelattiin todella talvisissa olosuhteissa. Lunta vihmoi vaakatasossa, joten olosuhteet pelaamiselle eivät olleet parhaat mahdolliset.lahti_innanen2

Ottelun alussa Hakan puolustuksessa oli pientä epävarmuutta ja Janne Korhonen joutui torjumaan lahtelaishyökkääjän läpiajon viiden minuutin pelin jälkeen. Vähitellen koskilaiset saivat rivinsä koottua ja paineen vierasjoukkueen päätyyn.

Sami Ristilä pääsi hyvää vetopaikkaan kymmenen minuutin kohdalla, mutta veto suuntautui lahtelaispelaajan kautta niukasti yli. Heti seuraavasta hyökkäyksestä Mika Mäkitalo pääsi kokeilemaan vapaapotkusta, hiuksenhienosti yli.

Antti Hynyselle tuli loistosauma Markus Joenmäen ja Sebastian Strandvallin esityön jälkeen, mutta Hynynen ei saanut ohjattua palloa lähietäisyydeltä verkkoon.

Ottelun ensimmäinen maali syntyi Hakan kannalta nololla tavalla. Joenmäelle tuli täysin vaarattoman tuntuisessa tilanteessa ajatuskatko ja hän pelasi palloa kädellään rangaistusalueen sisällä. Jukka Vanninen ei rangaistuspotkussaan erehtynyt, vaikka Janne Korhonen hieman saikin käsiään väliin.

Haka ehti tasoittaa pelin aivan ensimmäisen puoliajan lopussa. Sami Ristilä pelasi Antti Hynysen läpiajoon, mutta Viktor Szentpeteri torjui Hynysen yrityksen. Mikko Innanen oli tilanteessa tarkkana ja pisti irtopallon verkkoon.

Toisella puoliajalla peli oli edelleen Hakan hallussa, mutta vaaralliset tilanteet jäivät vähiin. Erikoistilanteissa Joenmäellä ja hyvin takalinjoilla koko pelin pelanneella Diego Corpachella oli mahdollisuutensa, mutta lahtelaisten puolustus kesti Hakan uhittelut. Laukaisupaikkoja tuli, mutta sihdissä oli joko miehellä parantamisen varaa.lahti_corpache

Hakan seuraava harjoitusottelu on perjantaina FC Interiä vastaan. Ottelu alkaa Saharassa jo kello 14.30.

Hakan kokoonpano: Janne Korhonen, Jari Nikkilä (65. Jarno Mattila), Diego Corpache, Markus Joenmäki, Pietari Holopainen, Sebastian Strandvall (75. Kalle Multanen), Jani Kauppila, Mika Mäkitalo, Mikko Innanen, Sami Ristilä (var.) (60. Valeri Minkenen), Antti Hynynen (75. Nicolas Kivistö).

Kuvat: Henry Rantaniemi.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT