Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka iskukykyisenä FC Lahden kimppuun

Hakalla on jäljellä vielä kolme harjoitusottelua ennen liigakauden alkua. Ensimmäinen niistä on edessä lauantaina, kun FC Lahti saapuu Saharan tekonurmelle.

– Miehistötilanteemme on hyvä. Jani Bäckman ja Petri Viljanen ovat maajoukkueiden matkassa, mutta muuten kaikki pelaajat ovat käytettävissä, valmennusvastuussa oleva Asko Jussila toteaa.

Hakan akatemiajoukkue Hakatemialla tosin on tärkeä peli lauantai-iltana KPV akatemiaa vastaan, joten Niko Hoikkala ja Juuso Salonen keskittyvät tuohon otteluun.

– Mielenkiintoista nähdä, minkälaisen joukkueen lahtelaiset saavat jalkeille. Heillä on tuntunut olevan jonkin verran miehistöhuolia, Jussila pohtii.

Yhtään pistettä ei tästä ottelusta kesäksi saa.

– Nyt on tärkeintä löytää se oikea permanentti. Sellaista pienten asioiden hiomista tämä edelleen on, Jussila muistuttaa.

Hakan ja FC Lahden välinen harjoitusottelu alkaa Saharan tekonurmella kello 15.00.
hakafcpopa20090321_260x160_7870

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT