Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka jäi ilman pinnoja

TPS nipisti pisteet Tehtaan kentältä viime hetken maalilla 0-1. Leroy Maluka onnistui viimeistelyssä pari minuuttia ennen täyttä aikaa.

Ensimmäisellä puoliajalla suurimman huomion keräsivät huonosti käyttäytyneet TPS:n kannattajat. Kentällä maalitapahtumat olivat vähissä. Hakan paras paikka tuli juuri ennen taukoa, kun TPS:n maalivahti Henrik Moisander venytti John Weckströmin jatkon alakulmasta.

Toisella puoliajalla TPS sai rangaistuspotkun, kun Juuso Salonen kaatoi Mika Ääritalon. Tuossa vaiheessa Haka säilyi vielä ilman takaiskua, kun Toni Kolehmainen laukoi pallon tolppaan.

Hakan viime pelien parhaimmistoon kuulunut Obi Metzger kärsi pelikieltoa, joten valkopaitojen hyökkäyksestä puuttui yllätyksellisyys. Pekka Sihvola tuli vaihdosta kentälle ja sai kotijoukkueen toisen puoliajan parhaan maalimahdollisuuden. Sihvolan laukaus nousi hieman liian korkeaksi ja näin TPS säästyi.

Slawuta venyi ottelun lopulla pariin hyvään torjuntaan, mutta Malukan läheltä tulleelle vedolle hän ei voinut mitään. Edellisen laukauksen Slawuta sai tyrkättyä tolppaan, mutta jatkopallo oli Haka-vahdille liikaa.

Hakan kokoonpano: Michal Slawuta, Antti Ojanperä, Regi Nooitmeer (var.), Juuso Salonen (var.), Marco Matrone, Shane Robinson, Juha Pirinen (76. Topi Järvi), Dema (59. Pekka Sihvola), Lassi Luoto, John Weckström (var.), Albert Kuqi (63. Jaakko Juuti).

Vastaa ottelutapahtumakyselyyn tästä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT