Etusivu » Uutiset » Janne Korhonen Veikkausliigan huhtikuun pelaaja
30.04.2010
Veikkausliiga on nimennyt Valkeakosken Hakan maalivahdin Janne Korhosen Kuukauden pelaajaksi. Haka on avannut kauden kahdella tasapelillä ja sekä TPS:aa että HJK:ta vastaan Korhonen on kuulunut kentän ehdottomaan eliittiin päästäen taakseen vain yhden pallon.
– HJK-peli nyt näistä kahdesta ottelusta oli se kiireisempi. Kaikenlaista ehti pelin aikana tapahtua. Toivotaan ja uskotaan, että jatkossa itsellä on vähän rauhallisempia pelejä. Parin kierroksen jälkeen tuntuu siltä, että liiga on aika tasainen tänä vuonna, Korhonen arvioi.
– Onhan tämä kiireinen kauden alku ollut itselleni, mutta hyvin olen päässyt peleihin mukaan. Eiköhän tässä joukkueenkin otteet kesän edetessä parane, treenikentän kautta niitä tuloksia tehdään.
Jo kaudella 1999 Veikkausliigassa debytoinut 30-vuotias Korhonen pelaa toista kauttaan Hakassa. Viime kaudella hän pelasi kaikki liigaottelut ja sitä ennen Korhonen oli useamman kauden MYPAn ykkösmaalivahtina. 200 Veikkausliigaottelun raja on Korhosella enää kahdeksan ottelun päässä.
Korhonen palkitaan illan Haka-Jaro -ottelussa.
Maalivahti: Janne Korhonen (Haka)Puolustajat: Sami Rähmönen (TPS) – Jarno Heinikangas (TPS) – Juha Pasoja (JJK) – Henri Lehtonen (Inter)Keskikenttä: Jussi Vasara (Honka) – Christian Sund (JJK) – Cheyne Fowler (HJK) – Dominic Yobe (AC Oulu)Hyökkäys: Juho Mäkelä (HJK) – Mika Lahtinen (JJK)
Kuukauden valmentaja: Kari Martonen (JJK)Kuukauden pelaaja: Janne Korhonen (Haka)