Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka ja MYPA tasapeliin pakkaspelissä

FC Haka ja MYPA pelasivat 2-2 -tasapelin Suomen Cupin lohkovaiheen avauksessa Saharan tekonurmella.

Olosuhteet Saharan kentällä olivat haastavat, sillä pakkasta oli kymmenen astetta.

– Jonkin verran liukkaus tietysti vaikutti esitykseen, mutta on sitä hankalimmissakin olosuhteissa pelattu, Hakan päävalmentaja Teemu Tainio muistutti.

Haka joutui ottelussa takaa-ajajaksi aivan ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä, kun Jari Hassel osui vapaapotkun jälkitilanteessa.

Toisella puoliajalla Haka loi painetta MYPA:n päätyyn, mutta palkinto tuli vasta 13 minuuttia ennen täyttä aikaa. Tuolloin Ville Starck ja Henri Malundama juonivat vasemmalla laidalla ja Antto Hilska pääsi tuikkaamaan pallon etukulmasta sisään.

Tuota riemua kesti vain muutama minuutti ja taas vaisu erikoistilannepelaaminen kostautui kotijoukkueen päässä. Nyt nimensä maalitilastoihin sai MYPA:n Johannes Kytilä. Hakan onneksi Elias Ahteen maalivainu oli tallella ja kolme minuuttia myöhemmin peli oli taas tasan.

Hakan esityksessä oli paljon hyvää, mutta vähäinen pelituntuma näkyi valkopaitojen otteissa. Etenkin oman pään erikoistilanteissa oli parannettavaa.

– Emme ole vielä harjoitelleet erikoistilanteita kentän kummassakaan päässä, mutta kyllä tuollaiset tilanteet pitäisi pystyä hoitamaan ilman harjoitteluakin, Tainio harmitteli oman joukkueen takaiskuja.

Samalla Tainio muistutti, että oman joukkueen esityksessä oli positiivisia merkkejä.

– Kyllä me tästä lohkosta vielä jatkoon menemme, Tainio lupaili.

Ykkösen joukkueet pelaavat lohkovaiheen kahdessa viiden joukkueen lohkossa, joista kummastakin kaksi parasta pääsee jatkoon cupin 16 parhaan joukkoon. Hakan ja MYPA:n kanssa samassa lohkossa pelaavat MuSa, AC Oulu ja FF Jaro. Näistä AC Oulu on Hakan seuraava vastustaja ensi lauantaina Saharan tekonurmella. Ottelu alkaa kello 14.30.

Hakan kokoonpano MYPA:a vastaan: Joonas Immonen, Jami Kyöstilä, Ville Starck, Niklas Friberg, Henri Malundama, Severi Keskitalo (66. Akseli Lehtojuuri), Joona Tapani (var.), Anton Popovitch, Tino Purme, Antto Hilska, Salomo Ojala (54. Elias Ahde).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT