Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka palasi hiihtolomalta akut täynnä

olli_huttunen_liigaSuuri osa Hakan pelaajista vietti viime viikon hiihtolomaa ja palasi maanantaina tositoimiin. Päävalmentaja Olli Huttunen iloitsi joukkueen hyvästä vireestä ja terveystilanteesta tauon jälkeen.

– Nyt on akut ladattu ja saadaan hyvä harjoitusviikko alle ennen lauantaina alkavaa Kyproksen leiriä, Huttunen kertoo.

Hiihtoloman aikana pelaajat saivat hoidettua pienet vammat kuntoon, eikä näin ollen sivussa ole enää kuin pitkäaikaispotilas Kalle Parviainen.

– Hojin Leellä on ollut pientä ongelmaa takareidessä, mutta mistään vakavammasta ei varmaankaan ole kyse. Hän on mukanamme vielä ainakin tämän viikon ja mietimme sitten onko mies Kyproksella mukana, Huttunen toteaa.

Polveaan ennen lomaa potenut Niko Ikävalko oli jo aamun harjoituksissa mukana.

– Katsotaan nyt, onko hän mukana perjantaina, kun kohtaamme Jaron Liigacupin ottelussa Pietarsaaressa, Huttunen sanoo.

Huttusen mukaan Jaro-pelin kokoonpanoa laadittaessa mietitään jo Kyproksen asetelmia.

– Olisi tärkeää, että Kyproksen hyvissä olosuhteissa kaikki olisivat kunnossa. Yhtään riskiä emme puolikuntoisten kanssa Pietarsaaressa ota, Huttunen painottaa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT