Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka hakee vielä lisävoimaa

Veikkausliigassa kahdeksantena majaileva Haka tulee vahvistamaan rivejään elokuun aikana ainakin parilla pelaajalla. Kapea rinki tarvitsee lisävoimaa, kun toppari Timi Lahti vuokrattiin HJK:n paitaan.

-Haussa on yksi hyökkääjä ja yksi puolustuspään pelaaja. Saattaa olla, että testimiehiä tulee harjoituksiin jo lähiaikoina, FC Haka Oy:n toimitusjohtaja Olli Huttunen kertoo.

Vahvistuksia tarvitaan, että syksyn aikana irtoaisi liigassa mahdollisimman hyvä sijoitus.Uudet vahvistukset tulivat mahdollisiksi Timi Lahdesta saadun korvauksen myötä.

-Korvaus auttaa tähän hetkeen, mutta tulevaisuutta ajatellen meneillään olevan osakeannin onnistuminen on todella tärkeää, Huttunen painottaa.

Toinen taloudellisesti merkittävä juttu on elokuun lopun huippuseminaari.

-Seminaariin toivotaan runsasta osanottoa. Seminaarin jälkeen on mahdollista seurata VIP-paikoilta klassikko-ottelua HJK:ta kohtaan.

Tuossa pelissä on mahdollista nähdä Lahden pelaavan vanhaa seuraansa vastaan. Hakan ja HJK:n välisessä sopimuksessa ei Lahden pelaaminen keskinäisissä otteluissa ole kiellettyä.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT