Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Tärkeät pisteet jaossa Rovaniemellä

Haka lähtee sunnuntaina katkaisemaan neljän voitottoman ottelun putkeaan RoPS:n kustannuksella. Rovaniemeläisjoukkue on puolestaan tahkonnut jo 12 peliä peräjälkeen ilman kolmen pisteen saalista. Edelliskierroksella Haka hävisi MYPA:lle 1-2 ja RoPS Interille 0-3.

Inter-peli oli RoPS:lle siinä mielessä kallis, että tärkeä Etchu Tabe katseli ottelun loppuhetkillä punaista korttia. Hän on siis sunnuntain kamppailusta sivussa. Poissa on myös keskikentän moottori Eeetu Muinonen, joka kärsii jalkavaivoista. Hakalta puolestaan pohjoisen reissu jää väliin Juha Piriseltä, Kasperi Ojalalta ja Mohamed Koromalta.

Haka ja RoPS kohtasivat edellisen kerran toukokuussa. Tuolloin Haka oli Tehtaan kentällä vahvempi lukemin 2-0. Ottelu oli sikäli harvinainen, että molemmat valkopaitojen osumat merkattiin omiksi maaleiksi.

Hakalla on ennen sunnuntaina koossa 19 liigapistettä. RoPS puolestaan pitää liigan perää 11 pisteellään. Putoamistaiston kannalta tämä on siis Hakan kannalta todella tärkeä peli.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT