Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Juuti iloitsee omista kasvateista

Hakan oma kasvatti Jaakko Juuti on mielissään Hakan nuorten pelaajien esiinmarssista. Hakan peleissä on tällä kaudella nähty kentällä peräti 10 omaa kasvattia ja keskimäärin kokoonpanossa on 7-8 koskilaisen jalkapallokoulun kasvattia.

Jaskan mukaan omien pelaajien osuus joukkueessa on näkynyt sekä pelikentällä että sen ulkopuolella.
– Kyllä se tuo oman lisänsä joukkueeseen, kun on oman kaupungin jätkiä mukana. Kiva, että omasta kaupungista on niin paljon pelaajia mukana ja kyllä siitä tulee lisää tsemppiä joukkueeseen. Varmaan yleisöäkin tulee enemmän, kun omia kasvatteja on kentällä, Juuti miettii.

Seuraavan kerran koskilaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä omia kasvatteja tositoimissa keskiviikkoiltana, kun Haka kohtaa Tehtaan kentällä KuPS:n. Ottelu on valkopaidoille tärkeä, sillä alla on kaksi peräkkäistä tappiota.
– Emme ole kuin muutamissa otteluissa tällä kaudella saaneet pakettia pysymään kunnolla kasassa. Nyt sitä täytyy lähteä hakemaan eikä kotikentällä voi olla muuta tavoitetta kuin kotivoitto, Jaska naulaa.

Hakan ja KuPS:n ottelussa avataan Tehtaan päätyyn uusi upea leikkialue lapsille ja samalla vanhemmat voivat seurata ottelua. Ottelu alkaa kello 18.30.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT