Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka sai maalihanat auki

Maalinteko-ongemien kanssa paininut Haka sai maalihanat auki Suomen Cupissa, kun LoPa kaatui Leppävaaran tekonurmella lukemin 4-0. Koskilaisten osumista vastasivat Juuso Salonen kahdesti ja Jarno Mattila sekä Kalle Multanen kertaalleen.

Hakan maalilla Markus Koljander oli käytännössä työtön, mutta ensimmäisellä puoliajalla nähtiin vain yksi maali. Salonen viimeisteli tärkeän osuman vahvan nousun päätteeksi. Toisella puoliajalla Salonen tuplasi maalimääränsä vapaapotkun jälkitilanteesta ja Mattila iski paristakymmenestä metristä hakalaisten kolmannen maalin. Multanen viimeisteli loppulukemat läpiajosta.

– Alkuun peli oli hieman tuskaista, kun maaleja ei tullut. Oli tolppaa, ylärimaa ja tuhrattuja läpiajoja. Lopulta homma hoidettiin kuitenkin kunnialla, päävalmentaja Sami Ristilä tuumasi taiston tauottua.

Haka joutui tekemään pelin alla viime hetken muutoksen, kun perjantain harjoituksissa nilkkansa loukannut Marco Matrone ei pystynyt pelaamaan.

-Aivan parhaalla kokoonpanollamme emme siis päässeet pelaamaan, kun Shane Robonsonin pelilupakaan ei tullut ajoissa, Ristilä harmitteli.

Suomen Cupissa Haka kohtaa seuraavalla kierroksella vieraskentällä Turun Interin.

Hakan kokoonpano: Koljander, Chavez, Lahti, Nooitmeer, Salonen (80. Multanen), Mattila, Pirinen, Juuti, Weckström (52. Koroma), Metzger, Sihvola (80. Nieminen).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT