Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakan valmennusjohdolle jatkosopimukset

Jalkapallokauteen 2011 valmistautumisensa aloittanut Haka on tehnyt jatkosopimukset valmentajakaksikkonsa Sami Ristilä – Asko Jussila kanssa. Ristilän, 36, ja Jussilan, 47, tuoreet sopimukset kattavat kaksi seuraavaa kautta.

Ristilällä oli voimassa ensi kautta koskeva sopimus, mutta sitä pidennettiin nyt vuodella. Ristilä otti Hakassa ohjat syksyllä 2009. Päättyneellä kaudella Haka sijoittui Ristilän johdolla Veikkausliigassa kahdeksanneksi.

Jussila on toiminut Hakan toisena valmentajana vuodesta 2006 lähtien. Syyskuussa hän pääsi maistamaan yhden liigaottelun verran myös vastuuvalmentajan tehtäviä. Haka voitti tuossa pelissä IFK Mariehamnin 2-1.

Myös Hakan maalivahtivalmentajana ja fysioterapeuttina toiminut Erkka Heinä jatkaa seurassa. Heinän sopimus on vuoden mittainen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT