Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Timi Lahti loppukaudeksi Hakaan

Urallaan 15 poikien maaottelua Suomen paidassa pelannut 20-vuotias keskuspuolustaja Timi Lahti on tehnyt Hakan kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen.

Jyväskyläläisen jalkapallokoulun kasvatti pelasi kolmen vuoden ajan Italiassa Padovan organisaatiossa.

– Huonosti menneiden MM-kisojen jälkeen nuorten ulkomaalaisten pelaajien on ollut Italiassa vaikea päästä kentälle. Tavoitteenani on palata vielä Italiaan, mutta nyt tarvitsen peliaikaa, Lahti toteaa.

Lahti on valkeakoskelaisille tuttu pelaaja kolmen vuoden takaa, jolloin hän harjoitteli Hakan mukana pari kuukautta ennen siirtymistään saapasmaahan. Peliaikaa edustusjoukkueessa ei silloin vielä tullut, mutta liigaympyröitä Lahti haisteli vaihtopenkiltä kahden ottelun ajan.

– Oli selvä asia, että otin Hakaan ensimmäisenä yhteyttä, kun tein päätöksen palata Suomeen, Lahti kertoo.

Lahdella on mahdollisuus liigadebyyttiin jo ensi maanantaina, kun valkeakoskelaiset matkaavat MYPA:n vieraaksi Kouvolaan.

– Syksy on minulle hyvä haaste. Tavoitteena on saada liigassa peliaikaa ja pystyä omalla panoksella auttamaan Hakaa taistelussa liigapaikasta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT