Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Maukas voitto TamU:sta

Lähes kaksi kuukautta ehti kulua Hakan edellisestä voitosta Veikkausliigassa. Ei siis ihme, että fiilikset olivat valkopaitojen leirissä korkealla, kun Tampere United kaatui paikallispelissä 1-0.

Ensimmäisellä puoliajalla yleisö sai nähdä kovaa taistelua, mutta vähän maalipaikkoja. TamU:sta lähimmäksi pääsi Aleksei Kangaskolkka, jolle Tomi Petrescun järjestämä tilaisuus tuli hieman liian nopeasti. Kangaskolkka tökkäsi pallon yli maalin.

Hakasta mahdollisuutensa sai Mikko Innanen hetki ennen taukovihellystä, mutta Innasen kierteinen kuti painui tolpan väärälle puolelle.

Toisella puoliajan alkuun Hakan Kalle Multanen kokeili Mikko Kavénin näppien pitävyyttä, mutta TamU-kippari torjui kovan kudin kulmaksi. Myös toisessa päässä nähtiin pian venymistä, Saku Pesonen ehti kahdestikin Kangaskolkan uhittelujen tielle.

Ottelun ratkaisu tuli 77. minuutilla. Hakan Mohamed Koroma eteni rangaistusalueella ja Antti Ojanperä törkkäsi valkopaidan nurin. Pallo pilkulle ja Xhevdet Gela pallon taakse. Kavén oli TamU:m maalilla voimaton.

Hakan päävalmentaja Sami Ristilä vinkkaili ennen ottelua, että hän saattaisi tulla mukaan Hakan kokoonpanoon. Näin ei kuitenkaan vielä käynyt.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Regillio Nooitmeer, Toni Kuivasto, Markus Joenmäki, Jarno Mattila, Jani Kauppila, Quincy Osei, Xhevdet Gela (90. Jaakko Juuti), Mikko Innanen, Mohamed Koroma (85. Ben Traore), Kalle Multanen (70. Benito Yllaconza).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT