Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

HJK kaatoi Hakan Klassikossa

HJK osoitti lauantaina Tehtaan kentällä sen, miksi joukkue johtaa Veikkausliigaa. Helsinkiläisten liikkuva peli oli myrkkyä Hakalle, vaikka Klubi tarvitsi 3-0 -voittoonsa myös ripauksen onnea. Kaksi ensimmäistä maalia menivät näet tolpan kautta verkkoon.

Hakalla oli ottelussa omat paikkansa, mutta sekä Niko Ikävalkolla että Mikko Innasella ruuti oli märkää. Ikävalko pääsi ensimmäisellä puoliajalla kahdesti hyvään paikkaan, mutta kummallakin kerralla laukaukset menivät ohi maalin.

Innanen puolestaan pääsi toisen puoliajan alussa pallonriiston jälkeen yksin läpi, mutta HJK:n maalivahti Ville Wallén pelasti vierailijat.

HJK:n ensimmäinen maali syntyi 37. minuutilla, kun Erfan Zenelin millintarkka ohjaus tolpan kautta yllätti ensimmäistä kertaa Tehtaan kentällä Hakan maalia vartioineen Saku Pesosen.

Yhtä voimaton Pesonen oli myös Dawda Bah´n laukauksen edessä tunnin kohdalla. Myös Bah´n maalissa tolppa toimi apuna.

Juho Mäkelän kauden 11. osuma oli enää kosmetiikkaa. Se syntyi pistopallon jälkeen 82. minuutilla.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Jaakko Juuti, Markus Joenmäki, Regillio Nooitmeer, Jarno Mattila, Jani Kauppila, Quincy Osei, Ben Traore (67. Benito Yllaconza), Mikko Innanen, Kalle Multanen (54. Mohamed Koroma), Niko Ikävalko (79. Jukka Santala).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT