Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

VPS oli Hakaa tehokkaampi

01benito_2Haka kärsi Veikkausliigassa toisen peräkkäisen tappion, kun VPS oli parempi Vaasan Hietalahdessa käydyssä kamppailussa 2-1. Vepsun molemmat maalit viimeisteli Jussi Aalto, Hakan kavennuksen teki ottelun loppuhetkillä Benito Yllaconza.

Hakan kannalta ottelu sai mahdollisimman hankalan alun, vaikka Antti Hynynen hätyyttelikin VPS-maalia parin minuutin kohdalla kovalla laukauksellaan.

VPS näet meni johtoon jo kahdeksannella minuutilla. Antonio Inutile nousi röyhkeästi laidaltaan ja löysi vapaana olleen Jussi Aallon. Aalto viimeisteli avausosuman Janne Korhosen käsien kautta verkkoon.

Hakan paras paikka ensimmäisellä puolikkaalla tuli Jani Kauppilalle muutama minuutti ennen taukoa Hynysen esityön jälkeen. Kauppilan laukaus lähti kuitenkin taivaan tuuliin. 16beneto_yllagonza-rs

Toisella puolikkaalla hallinta oli Hakalla ja Mikko Innasen komea volley oli tuottaa tulosta. ”Innan” laukaus suuntautui kuitenkin keskelle maalia. Omat saumansa osumiin oli myös Kauppilalla ja Ik Kyoung Namilla.

Kesken Hakan paineen Aalto iski uudelleen. Hakan purku epäonnistui ja Aalto käytti paikkansa hyväkseen tykittäen pallon alakulmaan. Ottelua oli käyty tuossa vaiheessa 76. minuuttia.

Haka onnistui vihdoin viimeistelyssä 88. minuutilla. Benito Yllaconza näytti näppäryyttään vaasalaisyleisölle ja ampui kavennuksen alakulmaan. Aika kuitenkin loppui kesken ja näin pinnat jäivät Pohjanmaalle.

Hakan seuraava ottelu on edessä jo torstaina. Tuolloin Tehtaan kentällä pelataan paikasta Suomen Cupin välieriin. Vastassa on kello 18.30 alkavassa ottelussa KuPS.

Hakan kokoonpano VPS:aa vastaan: Janne Korhonen, Regillion Nooitmeer, Toni Kuivasto, Kalle Parviainen, Jaakko Juuti, Jani Kauppila, Ben Traore (62. Jukka Santala), Mikko Innanen, Antti Hynynen (67. Benito Yllaconza), Quincy Osei (87. Xhevdet Gela), Ik Kyoung Nam (var.).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT