Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka taisteli voiton AC Oulusta

nam_300410Hakan ja AC Oulun välisestä liigakamppailusta ei tilanteita puuttunut. Vauhtia oli kentän molemmissaliiga_jukka_santala päissä, mutta Haka korjasi arvokkaan 2-0 -voiton.

Koskilaisten ensimmäinen maali syntyi 31. minuutilla. AC Oulun puolustus kaatoi Ik Kyoung Namin 20 metrissä ja korealainenhan ei siitä kohtaa vapaapotkusta erehdy.

Toinen osuma näki päivänvalon 69. minuutilla. Hetkeä aiemmin vaihdosta kentälle juossut Mikko Innanen keskitti ja Jukka Santala nikkasi pallon verkkoon.

– Hieman se tilanne oli kuin hidastetusta filmistä, mutta heti näin, että pallo maaliin uppoaa, Santala riemuitsi osumaansa.

Innasella oli hetkeä myöhemmin mainio paikka tehdä Hakan kolmas maali, kun hän ehti jo kiertämään AC Oulun maalivahdin. Sijoitus kohti tyhjää maalia kimmahti kuitenkin tolppaan.

Totuuden nimissä on sanottava, että omat paikkansa oli myös AC Oululle. Janne Korhonen oli jälleen Hakan maalilla erinomainen ja topparipari Toni Kuivasto-Kalle Parviainen täyttä rautaa.

Hakan seuraava ottelu on ensi viikon keskiviikkona Kouvolassa, jossa valkopaidat kohtaavat Suomen Cupissa Sudet. Veikkausliiga jatkuu maanantaina 31.5. MYPA:n vierailulla Tehtaan kentällä.

Hakan kokoonpano: Janne Korhonen, Regillio Nooitmeer, Toni Kuivasto, Kalle Parviainen, Jarno Mattila, Jaakko Juuti (58. Jani Kauppila), Xhevdet Gela (64. Mikko Innanen(var.)), Ben Traore (var.), Antti Hynynen, Ik Kyuong Nam, Jukka Santala (81. Quincy Osei).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT