Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Kuivasto puski Hakalle voiton

toni_kuivasto_vepsuHaka otti toisen peräkkäisen voittonsa Liigacupissa, kun VPS kaatui Saharan tekonurmella tasapainoisen esityksen jälkeen 1-0. toni_kuivasto_haka_vpsOttelun ainoan maalin puski kulmapotkun jälkitilanteesta Toni Kuivasto, kun ottelua oli pelattu 70. minuuttia.

Hakan ja VPS:n mittelö oli tasaista taistelua, joskin loppua kohden Haka hallitsi kenttätapahtumia. Ensimmäisen puoliajan paras maalipaikka tuli Jukka Santalalle, mutta Santala ei saanut puskuunsa kunnolla voimaa.

Hakan painostus tuotti tulosta parikymmentä minuuttia ennen loppua. Xhevdet Gela antoi kulmapotkun ja Kuivasto oli päineen oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Lähimmäksi iltapäivän toista maalia pääsi Kalle Multanen hieman Kuivaston osuman jälkeen, mutta VPS:n maalivahti Jung-Hyuk Kwon oli tontillaan tarkkana.

Hakan kannalta jobinpostia tuli ensimmäisellä puoliajalla, kun Mikko Innanen loukkasi jalkansa ja joutui tulemaan vaihtoon.

regillio_nooitmeer_vpsHakan urakka Liigacupin osalta on tältä keväältä ohi. Kuuden pelin saldoksi tuli ensin neljä tappiota ja sitten kaksi voittoa. Ennen 19.4. pelattavaa liiga-avausta Haka pelaa vielä muutaman harjoitusottelun, joista ainakin kaksi on liigajoukkueita vastaan.

Hakan kokoonpano: Janne Korhonen, Markus Joenmäki (88. Josef Chavez), Kalle Parviainen (var.), Toni Kuivasto, Regillio Nooitmeer, Xhevdet Gela (var.), Sebastian Strandvall (65. Jarno Mattila), Antti Hynynen (65. Kalle Multanen), Mikko Innanen (36. Niko Ikävalko (var.)), Ben Traore, Jukka Santala (46. Benito Yllaconza).

Kuvat: Henry Rantaniemi.

Lisää kuvia täällä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT