Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka jäi ilman pinnoja Pietarsaaressa

ffjarohaka20091004_2Hakan kahden ottelun voittoputki Veikkausliigassa ei saanut jatkoa Pietarsaaresta. Jaro oli viileissä olosuhteissa pelatusffjarohaka20091004_2sa kamppailussa vahvempi Jani Koiviston osumalla 1-0.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen kesäkuussa päättyi maalittomaan tasatulokseen, joten Jarosta tuli ainoa seura, jonka verkkoon Haka ei tällä liigakaudella maalia onnistunut tekemään.

Hakalla oli ottelussa omat paikkansa ja ensimmäinen puoliaika oli koskilaisten niukkaa hallintaa. Mikko Innanen pääsi kertaalleen murtautumaan vetopaikkaan ja Jani Kauppilalla oli lähietäisyydeltä hyvä laukaisumahdollisuus, mutta Jaron puolustus kesti.

Ottelun ainoa osuma syntyi tunnin pelin jälkeen. Koivisto leikkasi röyhkeästi laidalta keskeen ja pääsi laukomaan vajaasta paristakymmenestä metristä. Janne ffjarohaka20091004_3Korhonen ei onnistunut torjumaan Koiviston tarkkaa kutia.

Haka sai vielä lopussa pienen kirin aikaan, mutta maaliviivaa lähemmäksi eivät Sami Ristilän suojatit tällä kertaa päässet.

Viime viikonlopun FC Lahti-pelissä liigadebyyttinsä tehnyt A-juniori Joni Nieminen sai minuutteja tässäkin pelissä. Koskenpojissa loppukauden pelannut ja Hakan kanssa ensi vuodeksi sopimuksen tehnyt Maido Pakk puolestaan teki ensiesiintymisensä Veikkausliigassa.

Hakalle kauden päätösottelussa MYPA:a vastaan ei enää suurta panosta ole. Pieni porkkana on pysyminen Pirkanmaan ykkösjoukkueena, sillä TamU on tällä hetkellä pisteen päässä. Hakan sijoitus tulee olemaan viides, kuudes tai seitsemäs.

Hakan kokoonpano: Janne Korhonen, Pietari Holopainen, Kalle Parviainen (52. Petri Viljanen), Jhon Cagua (78. Joni Nieminen), Jani Kauppila, Mika Mäkitalo (var.), Sebastian Strandvall, Antti Hynynen, Kalle Multanen (90. Maido Pakk), Mikko Innanen.

Kuvat: Jorma Karvonen

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT