Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Juhlaottelu kauden tärkein peli

Lauantaina Haka ja Inter iskevät yhteen Tehtaan kentällä. Kyseessä on paitsi FC Hakan 75-vuotisjuhlaottelu, niin samalla myös liigasijoitusten kannalta äärimmäisen tärkeä kamppailu.

-Nyt meillä on näytön paikka kotiyleisön edessä. Molemmille joukkueille kyseessä on todella tärkeä ottelu, Hakan päävalmentaja Olli Huttunen toteaa.

Haka ei ole kotiotteluissaan viime viikkoina juuri juhlinut, mutta matkapeleissään koskilaiset eivät ole tottuneet häviämään.

-Pienestä on ollut kiinni, etteikö meillä olisi kuusi pistettä enemmän. Sekä Helsingissä, Tampereella että Rovaniemellä voitto oli lähellä. Pieniin virheisiin ne kaatuivat, Huttunen peilaa kolmea edellistä vierasottelua.

Inter oli haluttu vastustaja juhlaotteluun, sillä onhan kyseessä viime kauden mestari.

-Hieman ailahtelevasti Inter on pelannut. Ei huonosti, mutta samaa tasaisuutta kuin viime kaudella ei ole jostain syystä löytynyt. Aggressiivinen joukkue on silti varmasti vastassa, Huttunen painottaa.

Tehtiksellä tapahtuu

+ 40 neliön jättiscreeni Koiton aukiolla jo kello 10, Tehtaan kentälle se siirtyy iltapäivällä

+ Esiotteluna kello 16.00 Haka-legendat vastaan Ottopojat

+ Juhlapuheen pitää eduskunnan puhemies Sauli Niinistö

+ Hämäläisten laulun esittää Kari Rydman

+ Ottelun jälkeen Back to the Tehtis –bileet

+ FC Haka nimeää kaksi uutta kunniajäsentä, tule katsomaan ketkä he ovat

+ Uusi ennätys luvassa, yhdeksäs kerta yli 2000 katsojaa tällä kaudella?

+ Valkeakosken Soittokunta esiintyy ennen ottelua

+ Haka Gymin Funky Beat-ryhmä esiintyy puoliajalla

okapeukku

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT