Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka 5-0 –voittoon Kajaanissa

Nelosessa pelaavan kajaanilaisen Spartakin ja Hakan välinen Suomen cupin 6. kierroksen kamppailu oli varsin perinteinen cup-vääntö. Ensimmäisen puoliajan alempisarjalaiset jaksoivat sinnitellä liigajoukkueen kyydissä, mutta lopulta hakalaiset paukuttivat taululle selkeät 5-0 -lukemat.

Ottelun avausmaalia saatiin odottaa aina 37. minuutille asti. Jani Bäckman puski Mikko Innasen keskityksestä helpotuksen Hakalle.

Kajaanilaisten selkäranka nitkahti 62. minuutin kohdalla, kun liigassa jo viisi maalia viimeistellyt Pietari Holopainen jatkoi pallon yli Spartakin maalivahdin.

Vain kolme minuuttia edellisestä ja isäntien verkko soi jälleen. Hans Denissenin ensimmäinen onnistuminen valkopaidoissa syntyi jatkopallosta tarkalla ylänurkkalaukauksella. Neljännestä maalista vastasi kovalla tykillään Mikko Innanen.

Maalijuhlat päätti rangaistuspotkusta Sebastian Strandvall pari minuuttia ennen täyden ajan umpeutumista.

Suomen cupissa on nyt jäljellä enää 16 joukkuetta. Seuraava kierros pelataan 29. – 30.8. Arvonnat ovat edessä maanantaina.

Hakan kokoonpano Spartakia vastaan: Korhonen, Ruiz, Joenmäki, Viljanen, Holopainen, Kauppila (70. Mattila), Hynynen, Strandvall, Denissen, Innanen (81. Hoikkala), Bäckman (59. Minkenen).
09backman

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT