Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakan taika Myllykoskella pitää

Haka ei ole hävinnyt vieraspeliä MYPA:a vastaan lähes seitsemään vuoteen. Komea putki sai sunnuntai-iltana jatkoa, kun ensimmäistä kertaa tällä kaudella kokomustassa vierasasussaan pelannut koskilaisryhmä kukisti myllykoskelaiset 2-0. Hakan suurin sankari oli molemmat maalit viimeistellyt Antti Hynynen.

Hynynen aloitti pari edellispeliä vaihtopenkin puolelta, mutta nyt tuli kutsu avaukseen. Werder Bremenin testileirillä alkuviikon ollut Sebastian Strandvall sai näin hieman huilausaikaa.

Hynynen kiitti vastuusta ja nikkasi illan ensimmäisen osuman Niko Ikävalkon millintarkasta keskityksestä 25. minuutin kohdalla.

– Sain juuri sopivasti liipattua palloa. Kenttä oli sen verran märkä, että tuollainen jatko on aina hankala maalivahdille, Hynynen totesi.

Toinen maali tuli varttituntia myöhemmin. Hynynen sai aivan rauhassa kuljettaa palloa kohti myllykoskelaisten maalia. Pariinkymppiin tullessaan ”Hyny” antoi tykin laulaa.

– Aika rauhassa siinä pääsin kuljettamaan. Hyvä, että onnistui, kauden maalisaldonsa jo neljään nostanut Hynynen tuumasi.

Hakalla oli ottelussa muutama maukas paikka lisäosumiinkin. Jo ensimmäisellä puoliajalla Jari Nikkilä ja Mikko Innanen petasivat nopeilla syötöillä vetopaikan Sami Ristilälle. Ristilän laukaus suuntautui hieman ohi.

Toisella puoliajalla Innasen terävä kääntölaukaus oli yllättää Mika Johanssonin MYPA:n maalilla, mutta Johansson sai viime tipassa nyrkkeiltyä pallon kulmapotkuksi.

MYPA.n parhaat tilanteet tulivat ottelun loppupuolella. Maalivahti Janne Korhosta ei vanhalla kotikentällä kuitenkaan yllätetty. Korhosen näyttävä vastaantulo Tosaint Rickettsin läpiajossa 70. minuutin kohdalla oli yksi ottelun näyttävimmistä suorituksista.

Hakan päävalmentaja Olli Huttunen pääsi pelin jälkeen lausumaan tältä kaudelta jo niin tuttuja sanoja.

– Loistava taistelu jälleen koko joukkueelta. Teimme taas hurjan määrän töitä ja etenkin ensimmäinen puoliaika oli hyvää peliä.

Hakan ohjelmassa on seuraavaksi Suomen cupin 6. kierroksen ottelu torstaina kajaanilaista Spartakia vastaan. Tehtaan kentän Kansanjuhlat jatkuvat viikon päästä maanantaina, kun kovavireinen TPS saapuu vieraaksi.

Haka: Janne Korhonen, Jari Nikkilä (var.), Diego Corpache, Markus Joenmäki, Jarno Mattila, Antti Hynynen (66. Sebastian Strandvall), Jani Kauppila, Mika Mäkitalo (var.)( 76. Hans Denissen), Sami Ristilä, Mikko Innanen, Niko Ikävalko (82. Jani Bäckman).
09hynynen

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT